Mies jysäytti neljän Ferrarin päälle ja sai valtavan laskun maksettavakseen – 20-vuotiaalle kuskille satelee nyt lahjoituksia

Neljään parkissa olleeseen Ferrariin jysäyttänyt 20-vuotias taiwanilaismies on saanut korjauskuluihin lukuisia avustuksia.

Kerroimme aiemmin taiwanilaismiehestä, joka nukahti työtehtävien aikana auton rattiin ja törmäsi neljään Ferrariin.

Autoista kolme oli Ferrari 488 -mallia sekä yksi F12-malli. Autojen kokemat vahingot ovat taloudellisen taivaalliset, sillä vahingot ovat lähemmäs 390 000 dollaria eli hieman yli 340 000 euroa.

Paikallisella kuukausipalkalla laskun maksamiseen olisi kulunut noin 28 vuotta, mutta nuoren miehen helpotukseksi ihmiset ovat kuitenkin ojentaneet auttavat kätensä korjauskustannusten kattamiseksi.

The Supercar Blog kertoo, että tähän mennessä miehelle on tehty yli 100 lahjoitusta, ja summa on kohonnut jo yli 20 000 euroon.


Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.