Mies ihmetteli autonsa jäykkää vaihteistoa – syynä oravien jemmaamat tammenterhot

Muista tämä, kun seuraavan kerran epäilet autossasi olevan jotain vialla.

Brittiläinen Andrew Wilkins oli ollut tyttöystävänsä kanssa viisi viikkoa Aasiassa lomailemassa.

Palattuaan takaisin kotimaahansa ja lähdettyään ensimmäistä kertaa ajamaan Volkswagen Golfillaan, Wilkins ihmetteli vaihteiston jäykkää toimintaa. Auto oli ollut hänen tyttöystävänsä isän pihalla lomareissun ajan, eikä autolla ollut kukaan ajanut sillä välin.

Hän päätyi viemään Golfinsa korjaamolle. Siistiessään autoa korjaamon pihalla ja avattuaan hanskalokeron, yllättyi hän pahemman kerran, sillä se oli täynnä tammenterhoja.

– Puolessa minuutissa kaikki 10 korjaamolla työskennellyttä mekaanikkoa olivat kerääntyneet auton ympärille nauramaan, Wilkins sanoi.

Kun hän avasi auton konepellin, löytyi sen alta terhoja vaikka kuinka paljon lisää. Huollossa selvisi, että viheliäiset jyrsijät olivat repineet moottoritilan ja matkustamon väliset äänieristeet ja piilottaneet terhoja jopa kojelaudan taakse. Myös vaihteisto-ongelmien syy selvisi samalla.

Terhojen lisäksi revittyjen äänieristeiden seasta löytyi myös kuollut rotta.

Auton siistiminen vei mekaanikoilta kaksi tuntia ja Wilkinsille napsahti operaatiosta noin 190 euron lasku.

Toistaiseksi ei ole tietoa, miten orava tai oravaperhe tulee selviämään talven yli ruokavarastojensa kadottua yhtäkkiä.

Lähde: ITV

***

Koira putoaa liikkuvasta autosta 0:31

Lue myös:

    Uusimmat