Mies hyökkäsi häntä herättelemään menneen poliisin kimppuun eikä riehuminen ollut loppua millään

Itä-Suomen poliisilaitoksen lauantai-ilta ja sunnuntaiyö oli tehtäväntäyteinen – villisikakolarista päihtyneen riehujan taltuttamiseen.

Henkilöauto törmäsi kahteen villisikaan Liperissä Kuopiontiellä Honkavaaran kohdalla lauantai-iltana puoli kahdeksan jälkeen. Kuljettaja oli autossaan yksin. Villisiat tulivat tien vasemmalta puolen auton eteen, eikä törmäystä voitu välttää kuljettajan voimakkaasta jarrutuksesta huolimatta, poliisi kertoo.

Villisiat pakenivat paikalta metsään, jonne suurriistavirka-apu lähti jäljittämään eläimiä niiden kunnon tarkastamiseksi.

Nainen pahoinpideltiin ravintolassa Juuassa

Juualaisen pub Olkkarin edustalla Kauppakujalla naista pahoinpideltiin hieman ennen kello yhtä yöllä. Pahoinpidelty kertoi poliisille, että häntä löi ja potki samassa ravintolassa ollut naisasiakas.

 Ambulanssi oli käynyt tarkastamassa naisen vammat.

Aamulla puoli neljältä poliisipartio meni herättelemään penkillä istunutta, vahvasti päihtynyttä miestä Joensuun keskustassa Siltakadulla.

Mies ei pitänyt herätyksestään.

Päihtymistilastaan huolimatta mies nousi poliisimiehen kimppuun ja yritti lyödä häntä nyrkillä. Mies harasi poliisin kiinniottoa vastaan ja yritti potkia kohti poliisia myös poliisiautoon laitettaessa. miehgen väkivaltainen käytös jatkui myös poliisiasemalla ja säilöön laitettaessa. Joensuulaismiehen epäillään syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.



Lue myös:

    Uusimmat