Mies humaltui jopa hedelmämehusta – auttoi ulosteellaan selvittämään yleisen sairauden syntyä: "Nämä bakteerit tuhoavat maksaa alkoholin tavoin"

Keskivartalolihavuuden terveysvaarat 8:13
Laihduttaminen poistaa rasvaa maksasta. Videolla kerrotaan, kuinka pieni painonpudotus auttaa sairauteen.

Tuoreen kiinalaistutkimuksen mukaan suolistobakteerit voivat vaikuttaa ei-alkoholiperäisen rasvamaksan syntymiseen.

Rasvamaksa liitetään usein liialliseen alkoholin käyttöön, mutta rasvamaksa vois syntyä myös ei-alkoholiperäisistä syistä. Jopa neljäsosa maailman väestöstä kärsii alkoholiin liittymättömästä rasvamaksasta, kiinalaiset tutkijat kirjoittavat tiedotteessa. Esimerkiksi vyötärölihavuus altistaa maksan rasvoittumiselle.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ei-alkoholiperäinen rasvamaksa voi liittyä myös suolistobakteereihin, jotka tuottavat elimistöön suuria määriä alkoholia. Nämä K. pneumonia -bakteerikannat näyttävät tuhoavan maksaa siinä missä runsas alkoholin käyttökin.

Humalatila hedelmäsokerista ja hiilihydraateista

Esimerkkitapauksena toimii potilasraportti 27-vuotiaasta kiinalaismiehestä. Mies kärsi alkoholiin liittymättömästä rasvamaksatulehduksesta. Science Alert kertoo, että miehen veren alkoholipitoisuus nousi huomattavasti ilman, että hän joi ollenkaan alkoholia. Pelkästään reilu määrä hedelmämehua ja pari lautasellista hiilihydraatteja riitti nostamaan miehen veren alkoholipitoisuutta kuin tusina viinashotteja.

Mies kärsi harvinaisesta oireyhtymästä, jossa sokeri ja hiilihydraatit muuttuvat kehossa etanoliksi. Oireyhtymä uskotaan johtuvan siitä, että suoliston vallanneet Saccharomyces cerevisiae -hiivat tuottavat etanolia niin paljon, että ihminen humaltuu syötyään hiilihydraattipitoista ruokaa. Kiinalaismiehen tapauksessa tutkimukset eivät kuitenkaan osoittaneet hiivan olevan syynä humalatilaan.

Potilaan ulostenäytteitä tutkittuaan kiinalaistutkijat nimesivät mahdollisiksi syyllisiksi useat Klebsiella pneumoniae -bakteerikannat. Jotkut kyseisistä bakteereista voivat olla infektioita aiheuttavia sairaalabakteereita, osaa taas löytyy ihmisen normaalista bakteerifloorasta.

Humalluttavat bakteerit yleisiä rasvamaksasta kärsivien suolistossa

Tutkijat huomasivat, että kiinalaismiehestä eristetyt bakteerikannat eivät vain sietäneet hyvin alkoholia vaan myös tuottivat sitä merkittäviä määriä.

Tutkittuaan 43 muun ei-alkoholiperäisestä rasvamaksasta kärsivän kiinalaispotilaan suolistobakteereja, tutkijatiimi huomasi, että 60 prosentilla heistä oli runsaasti tai keskitasoisesti alkoholia tuottavia K. pneumonia -bakteerikantoja suolistossaan. Terveistä 48 osallistujasta vain 6 prosenttia kantoi näitä bakteerikantoja.

Hiirikokeissa tutkijat huomasivat, että harvinaisesta humalluttavasta oireyhtymästä kärsivältä mieheltä eristetyt K. pneumonia -bakteerikannat johtivat jyrsijän maksan rasvoittumiseen ja arpeutumiseen vain kuukausissa. Maksasairauden eteneminen oli verrattavissa alkoholille altistamiselle. Kun jyrsijöille annettiin K. pneumonian tappavaa antibioottia, eläinten kunto parani.

Tutkimus viittaa, että K. pneumonia saattaa hyvinkin olla yksi ei-alkoholiperäisen rasvamaksan syy. Suolistossa oleva K. pneumonia altistaa ihmisen alkoholille jatkuvasti, vaikka hän ei käyttäisi alkoholia.

– Nämä bakteerit tuhoavat maksaa alkoholin tavoin, paitsi että sinulla ei ole valinnanvaraa, tutkimusta tehnyt Jing Yuan sanoo tiedotteessa.

Apua diagnosointiin ja hoitoon?

Vielä on kuitenkin epäselvää, miksi osalla ihmisillä oli suolistossaan runsaasti alkoholia tuottavia K. pneumonia -bakteerikantoja ja osalla ei. Tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että nämä tietyt bakteerit pääsevät elimistöön tiettyjen ympäristötekijöiden, kuten ruoan, mukana. Myös perimä saattaa vaikuttaa bakteerien läsnäoloon elimistössä.

Tutkijat toivovat, että heidän löydöksensä auttaisi ei-alkoholiperäisen rasvamaksan diagnosoimisessa sekä hoitamisessa. Tutkimustuloksia tulkittaessa on otettava huomioon, että löydökset eivät välttämättä päde muuhun kuin kiinalaispopulaatioon.

Löydökset ilmestyivät Cell Metabolism -tiedelehdessä.

Lue myös:

    Uusimmat