Mies ei suostunut vuokraamaan asuntoa romanille – vetosi kiinteistöyhtiön kantaan mutta sai sakot

Romaninimi sulkee ovet työmarkkinoilla 7:59
Romanit kohtaavat syrjyntää myös muun muassa työnsaannissa.

Mies tuomittiin syrjinnästä sakkoihin hänen kieltäydyttyään vuokraamasta asuntoa romaninaiselle.

Tapaus sattui vuoden 2017 marraskuussa Lappeenrannassa. Kieltäytyminen oli ilmeisesti tallentunut nauhalle, sillä oikeudessa kuultiin kirjallisena todisteena puheluäänite.

Asuntoa ei haluttu vuokrata romanille

Mies oli työskennellyt yrityksen edustajana, joka vuokrasi asuntoa. Naisen tiedusteltua asuntoa vuokralle hän oli kysynyt kiinteistöosakeyhtiön edustajalta kantaa asiaan.

Hän oli saanut kertomansa mukaan kiinteistöosakeyhtiön venäläisiltä osakkailta ohjeen, että kyseisestä asunnosta ei saa vuokrata asuntoa romaneille. Mies korosti, että kyseessä ei ollut hänen oma kantansa.

Oikeuden mukaan miehellä tai hänen edustamallaan yhtiöllä ei ollut mitään velvoitetta noudattaa moista ohjetta, saati edes kysyä kiinteistöosakeyhtiön osakkaiden mielipidettä asunnon vuokraamiseen. Siten hän syyllistyi rikokseen.

Syrjinnästä sakkorangaistus

Vuonna 1969 syntynyt mies tuomittiin 40 päiväsakon rangaistukseen, joka hänen tuloillaan tarkoitti 1240 euron seuraamusta. Hänet määrättiin lisäksi korvaamaan naiselle 1200 euroa rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Tuomio on lainvoimainen. 

Lue myös:

    Uusimmat