Mies ampui kohti toista ajoneuvoa keskellä helsinkiläistä risteystä – tekoa epäillään suunnitelmalliseksi: "Epäilty ei ole sitä kauheasti avannut"

0:29
Epäiltyä etsittiin lauantaina muun muassa Helsingin Viikissä monien partioiden voimin.

Poliisilla ei toistaiseksi pysty kertomaan tarkemmin Helsingin Koskelan- ja Hämeentien risteyksessä tapahtuneen ampumavälikohtauksen taustoista.

Poliisin käsityksen mukaan motiivina teossa ovat kuitenkin olleet kahden miehen väliset erimielisyydet, eikä kyse ole esimerkiksi jengien tai rikollisjärjestöjen välisistä yhteenotoista.

– Epäilty ei ole sitä kauheasti avannut, tapauksen tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta kertoo.

Hän korostaa, että asia on suhteellisen tuore, eikä henkilöä oltu tänään aamupäivällä ehditty kuulla kuin kertaalleen.

Tekoa epäillään suunnitelmalliseksi

Välikohtaus tapahtui lauantaina 4. tammikuuta. Rikoksesta epäilty mies ilmoittautui itse poliisille maanantaina.

Rikoksessa epäillään käytetyn luvattomaksi uskottua pienikaliiberista aseella, jolla oli ammuttu viidestä kymmeneen laukausta kohti vuonna 1989 syntyneen uhrin autoa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Rikoksesta kiinniotettu vuonna 1987 syntynyt mies kiistää tarkoituksenaan olleen uhrin tappaminen. Poliisi kuitenkin epäilee teon motiivina olleen henkirikos. Tekoa tutkitaan murhan yrityksenä epäillyn suunnitelmallisuuden vuoksi.

Epäillään myös vaaran aiheuttamisesta

Kanthin mukaan osapuolilla ei ole merkittävissä määrin rikollista taustaa.

Henkilöä epäillään henkirikoksen yrityksen lisäksi ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Vaaran aiheuttaminen koskee sitä, että epäilty olisi aiheuttanut sivullisille vaaratilanteen avattuaan tulen yleisellä paikalla.

Poliisi aikoo esittää miestä vangittavaksi tällä viikolla.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja