Mies ajoi yksin USA:n halki uskomattomassa ajassa – ei pitänyt edes vessataukoa
Yksi mies, yksi auto, yli 500 litraa bensaa ja kova kiire.
Ne autoilijat, joita eivät liikennesäännöt hidasta, ovat pitkään kilpailleet siitä, kuka onnistuu ajamaan Yhdysvaltojen halki kaikkein nopeimmin.
Yli 4 500 kilometrin matka taitetaan Cannonball-ennätysyrityksissä tyypillisesti useamman henkilön autokunnissa. Näin ollen kuljettajaa voidaan vaihtaa tarvittaessa ja matkustajat voivat kiikaroida mahdollisia poliiseja.
Vauhtia nimittäin piisaa ennätysyrityksissä. Viime vuoden lopulla eräs kolmikko onnistui sumplimaan tiensä New Yorkin Manhattanilta Los Angelesin Redondo Beachille ennätyksellisessä 27 tunnissa ja 25 minuutissa. Keskinopeudeksi tuli yleisille teille täysin sopimattomat yli 165 kilometriä tunnissa.
Alle 26 tuntia
Kaikkein hurjapäisimmät lähtevät ennätysyritykseen soolona. Näin teki hiljattain myös Fred Ashmore, joka vuokrasi Ford Mustang GT:n, heitti takakonttiin valtavan polttoainesäiliön täynnä bensaa välipysähdysten minimoimiseksi ja suuntasi New Yorkista kohti länttä.
Ashmoren väitetään saapuneen määränpäähänsä 25 tunnissa ja 55 minuutissa. Sanamuoto siitä syystä, että hän ei noudattanut virallisemmissa ennätysyrityksissä käytettäviä välineitä paikkatietojen tallentamiseksi. Tyypillisesti kerätty data myös tarkastetaan kolmannen osapuolen toimesta. Sanojensa tukena Ashmorella on lukuisia kuvankaappauksia käyttämästään seurantasovelluksesta. Road &Trackin tietojen mukaan Ashmoren ystävät ovat vahvistaneet miehen olevan vain täysi sekopää, ei valehtelija.
Yhden pysähdyksen taktiikka
Cannonball-ennätysten taustalla on tyypillisesti huolellista valmistelua ja auton varustelua sekä äärettömän tarkasti laadittujen suunnitelmien noudattamista. Vaikka kyse onkin laittomasta ja täysin tuomittavasta toiminnasta, ovat ennätykset vaatineet todellista tiimityötä.
Ashmore kuitenkin suoriutui matkasta yhden miehen taktiikalla. Hän ei myöskään tuhlannut ennätysajoonsa kymmeniä tuhansia dollareita, vaan hänen ainoat kustannuksensa olivat auton vuokra, Facebook-kirpputorilta hankitut lisätankit, polttoaine sekä pari erilaista tutkanpaljastinta.
Ainoa ulkopuolinen apu, mihin Ashmore turvautui, liittyi auton tankkaamiseen tien päällä. Auton lukuisat lisätankit täytettiin matkan varrella vain kerran, mutta tuolloinkaan Ashmore ei suinkaan pysähtynyt huoltoasemalle, vaan tankkauksen hoitivat tehtävään värvätyt ystävät, jotka olivat passissa sovitussa paikassa.
Mustang tankattiin matkan aikana vain kerran, minkä lisäksi Ashmore joutui jonottamaan 25 minuuttia tarkastusasemalla saapuessaan Kaliforniaan, mutta muuten hän ei pysähtynyt lainkaan. Mikäli vessahätä yllätti, hoiti hän asiansa juomapulloon.
Lähde: Road & Track
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää