Mieletön näky: päivänsankari Lionel Messi yllätettiin jyhkeällä näköisherkulla

Argentiinan jalkapallomaajoukkueen supertähti Lionel Messi täytti tänään sunnuntaina 31 vuotta. Taiturille veisteltiin merkkipäivän kunniaksi vaikuttavan näköinen suklaa-Messi.

Pääkuvan videolla juttua sunnuntain MM-tapahtumista.

Suklaasta tehty Messi on kohteensa tavoin 170-senttinen. Mutta siinä missä Messi on ilmoitettu 72-kiloiseksi, hänestä tehty suklaahahmo painaa uutistoimisto Tassin mukaan 60 kiloa. Koko herkku alla olleen kakun kanssa on kuitenkin peräti 150-kiloinen. Video siitä katsottavissa alla.

Suklainen Messi julkistettiin Bronnitsyn kaupungissa Moskovan alueella. Koko suklaakakun tekoon meni sitä värkänneen Darja Malkinan mukaan kuusi päivää.

– Saimme sattumalta kuulla, että tunnetulla jalkapalloilijalla Lionel Messillä on syntymäpäivä MM-kisojen aikaan. Päätimme antaa hänelle tällaisen lahjan aika lähellä Argentiinan harjoituskeskusta, Malkina sanoi Tassin mukaan.

Messillä ja Argentiinalla ei ole pelikentillä Venäjän MM-kisoissa ollut vielä aihetta juhlaan. Argentiinalla on kahden pelin jälkeen kasassa vain yksi piste, ja sen on pakko voittaa alkulohkon päätöspelissä Nigeria, jotta sillä on mahdollisuuksia jatkoon.

Lue myös:

    Uusimmat