Miehille kehitteillä geeli, joka voisi mullistaa ehkäisyn

Nyt kehitteillä oleva ehkäisygeeli voisi korvata miehillä vasektomian eli siemenjohtimien katkaisun. Vasalgelistä on saatu hyviä tuloksia tuoreessa tutkimuksessa, jossa sitä testattiin apinoilla.

Siinä, missä naisille on olemassa useita eri ehkäisyvaihtoehtoja, miehille ainoa varma keino on tähän asti ollut vasektomia eli sterilisaatio. Siemenjohtimien katkaisu vaatii kuitenkin leikkausta, eikä toimenpiteen peruuttaminen ole yksinkertaista.

Nyt tiedossa saattaa olla ratkaisu. Helmikuun alussa saatiin nimittäin rohkaisevia tutkimustuloksia kehitteillä olevasta Vasalgel-ehkäisygeelistä. Ehkäisygeelin käyttö 16 urosapinalla johti siihen, ettei yksikään niiden kanssa vähintään yhden lisääntymiskauden eli kuuden kuukauden ajan oleskelleista naaraista tullut tiineeksi. Normaalisti tuona aikana poikasia olisi alkanut odottaa noin 80 prosenttia sukukypsistä naaraista.

Käytännössä ehkäisygeeli toimii niin, että se ruiskutetaan neulalla suoraan siemenjohtimiin. Geeli täyttää siemenjohtimet ja muodostaa pitkäkestoisen esteen, josta siittiöt eivät pääse läpi. Mies pystyy kuitenkin geelistä huolimatta orgasmin hetkellä saamaan siemensyöksyn, joka ohjautuu virtsaputkeen.

Geeli läpäisee nestettä, muttei siittiöitä, sillä ne ovat liian suuria tunkeutuakseen kerroksen läpi. Jumiin jääneet siittiöt imeytyvät takaisin elimistöön eivätkä siis muodosta tukoksia.

Tasa-arvoa ehkäisyyn

Tutkimuksissa ehkäisygeeli on saatu pois huuhtelemalla, joten geeli olisi huomattavasti helpommin peruutettavissa kuin vasektomia. Se myös tasa-arvostaisi ehkäisyä, sillä siitä olisi kilpailemaan naisille tarkoitettujen ehkäisymuotojen kanssa.

Miehille on yritetty pitkään kehitellä hormonaalista ehkäisyä, mutta tutkijat eivät ole saaneet ratkaistua epätoivottavia sivuvaikutuksia, kuten mielialan vaihteluita ja iho-ongelmia. Naisille vastaavat mahdolliset sivuvaikutukset kuulostavat tutuilta vähintäänkin e-pillereiden pakkausselosteista.

Geeli olisi siitä hyvä, ettei se vaikuttaisi hormonitoimintaan. Markkinoille tullessaan se voisi mullistaa ehkäisyn, joskaan sukupuolitaudeilta se ei suojaa.

Ehkäisygeelin kehitystyötä rahoittavan, voittoa tavoittelemattoman Parsemus-säätiön mukaan ihmiskokeet aloitetaan heti, kun rahoitus on varmistunut.

Asiantuntija kommentoi: Pitääkö seksiä harrastaa, jos ei huvita?

Pitääkö parisuhteessa harrastaa seksiä, vaikkei huvita? 3:36

Lue myös:

    Uusimmat