Miehet vastaavat: Mikä kimppakivassa kiehtoo?

AVA selvitti, mikä saa miehet haaveilemaan kahdesta naisesta yhtä aikaa sängyssä.

Miksi miehet unelmoivat kahdesta naisesta samaan aikaan sängyssä? Mikä kolmen kimpassa kiehtoo? Nimimerkki Kipa 66 kysyy.

AVA selvitti, mitä miehet haaveilevat kahdesta naisesta samaan aikaan sängyssä. Näin asiaa kommentoitiin.

"Syitä voi olla monia. On hieman ongelmallista kun puhutaan "kahden kimpasta" ja juurikin sen unelmoinnista. Useat unelmoivat siitä, koska eivät ole sitä kokeneet. Unelmoivat siitä kuten unelmoisivat Ferrarista tai muista asioista, jotka on "nostettu jalustalle".

Kahden naisen kanssa vuoteen jakaminen voi toimia myös eri tavalla, riippuen siitä onko sinkku vai seurusteleeko.

Sinkkuna et ole vastuussa kuin huoneessa olevista ja parhaimmillaan kokemus on hyvinkin miellyttävä ja sillä ei ole seurauksia pitemmällä tähtäimellä. Kaksi kumppania samaan aikaan myös tuplaa mahdollisuudet itse tapahtuman aikana.

Seurustelevalle halu kahden naisen kanssa olemiseen voi johtua siitä että haluaa kokea tai jakaa. Se ei ole oikein toimivaa elleivät parin molemmat osapuolet aidosti ole samalla aaltopituudella. Esimerkiksi itse en seurustelevana välttämättä haluaisi jakaa kauniimpaa osapuoltani.

Sanoisinkin, että unelmointi ja itse kokemus ovat tässä tapauksessa kaksi aivan eri asiaa. Unelmoijaa voikin muistuttaa siitä, että kyseinen tapahtuma vaatii kovan staminan ja vaikka se onkin toisille hieno kokemus, se ei vastaa unelmointia, ellei kunto kestä."
– Mies, kihloissa, 30

"Harva mies tästä oikeasti unelmoi. Haaveilla toki saa ja pitää. Kiva haave se kolmenkimppa onkin, mutta uskon kolmenkimpan kiehtovan miehiä, koska tietävät, ettei se toteudu, kun kerran harvinaisuudessa. Suurimmat suut ovat vaan äänensä saaneet kuulumaan yli muiden. Tämän takia sitten kaikki naiset luulee heti, että joka äijä sitä kolmenkimppaa kelaa… Ehkä joku mies joskus jossain pornoleffassa nähnyt tällaista toimintaa ja voihan olla, että kaverin puheista saanut tällaisen legendan syttymään.

Suurin osa ukoista, jos joutuisi tähän tilanteeseen tai valinnan eteen, ei edes tietäisi, mitä tehdä ja hetkessä menisi peukku suuhun.

Mikä kolmen kimpassa kiehtoo… No se, että on sikasiistii, kun naiset touhuaa keskenään… ja todellisuudessa mies olisi vaan tiellä. Olen tietty huono mies vastaamaan, kun vahingossa jouduin neljän naisen väliin ja silloin totesin, että siistiä, vaikka olin aika eksyksissä...hetken. Naiset! Toteuttakaa haaveet, mutta älkää pyytäkö kolmenkimppaan toista miestä. Vaikka toki onhan suostuvaisia heppuja siihenkin. Ja samat haaveet naisilla on kuin miehilläkin."
– Mies, sinkku, 45

"Miksi emme unelmoisi? Tekeväthän naisetkin samaa. Pääsyy näihin unelmiin löytyy varmasti pornoteollisuudesta, joka on ajatuksen meille antanut. Kolmen kimppa vaatii mieskuntoa ja ylipäätänsä taitoa, jos tarkoituksena on tyydyttää kaksi naista. Jos miehen toiveena on, että naiset tyydyttävät miehen, niin sitten mennään heikommilla jäillä, koska huomioimalla toista saa itse huomiota. Toisaalta sen kautta voidaan toteuttaa toinen miesten unelma, missä kaksi naista huomioi myös toisiaan miehen lisäksi.

Kolmen kimppa on potentiaalisesti monipuolisempaa vaikkakaan ei välttämättä niin intohimoista kuin yhden naisen kanssa – toki paljolti tapauskohtaista kuten aina. Jos kuvitellaan, että mies kykenee tyydyttämään kaksi naista (tässä vaiheessa tätä lukeva nainen ajattelee varmasti, että voi kun voisi tyydyttää edes yhden näin alkuun...) niin se nostattaa tämän itsetuntoa.

Loppupeleissä tämä johtaa siihen, että ihminen haluaa elämyksiä – kolmen kimppa on yksi sellainen asia, mitä osa meistä ihmistä haluaa kokea."
– Mies, sinkku, 31


AVA on myös Instagramissa sekä Twitterissä ! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.

Tykkää AVAsta myös Facebookissa!

Näitä asioita AVA on jo kysynyt miehiltä:

AVA

Kuvat: Colourbox, Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat