Miehet ryntäsivät elvyttämään maassa makaavaa koiraa – nainen paljasti totuuden "kuolleesta" lemmikistä: "Älkää hätääntykö, jos näette tämän"

Tällä suloisella karvaturrilla on Instagramissa yli 15 000 seuraajaa 0:49
Tämä koira puolestaan on oikea somesuosikki Suomessa.

Koira turvautui dramaattisiin otteisiin, kun se tajusi, että oli joutumassa haluamaansa lyhyemmälle lenkille.

Begpie-koira lavasti oman kuolemansa, kun se ei päässytkään pitkälle lenkille, kertoo The Sun.

Vanhaenglanninbulldoggi heittäytyi maahan ja makasi liikkumatta, kun sen ulkoiluttaja, Michele Bilsland, oli viemässä sitä huonon sään vuoksi vain korttelin ympäri, eikä koiran himoitsemalle metsälenkille.

Skotlantilainen Michelle on tottunut koiran näytöksiin, mutta tuntemattomat saattavat joskus hätääntyä. Omistamansa koiranulkoilutuspalvelun Home Alone Crieffin ryhmään Facebookissa kirjoittanut Michele kertoi, että tässä kyseisessä tapauksessa kaksi miestä oli rynnännyt auttamaan lemmikkiä.

– Joten kuten sanoin niille kahdelle miehelle, jotka hyppäsivät pakettiautosta yrittääkseen elvyttää "kuollutta koiraa", Begbie ei ole kuollut... Sillä on yksi sen heittäydy lattialle ja mökötä -hetkistä, koska se tajusi juuri, ettemme mene kukkulalle sen metsään. Seison tässä kärsivällisesti odottaen, että se selviää tästä. Olkaa kilttejä, älkääkä hätääntykö, jos näette tämän. Tätä se tekee, tämä on yksi niistä syistä, miksi rakastamme sitä niin paljon, Bilsland kirjoittaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Julkaisu sai yli 27 000 tykkäystä ja tuhansittain kommentteja. Moni julkaisi kuvan omasta koirastaan – tai lapsestaan – tismalleen samoissa puuhissa. Lemmikkien kiukkukohtaukset tuntuvat siis olevan kovin yleisiä. 

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit.

Lähteet: FacebookThe Sun

Lue myös:

    Uusimmat