Miehen kaulasta poistettiin jalkapallon kokoinen kasvain: "Tiedän, että häntä pelotti ennen leikkausta"
81-vuotiaan miehen valtava kasvain poistettiin leikkauksessa.
Milton Wingert, 81, pääsi leikkauksessa eroon kasvaimestaan. Amerikkalaismiehen elämä helpottui huomattavasti, sillä hänen kasvaimensa oli jalkapallon kokoinen, kertoo CNN.
Kaulan alueella kasvava kasvain uhkasi jo New Jerseyssä asuvan Miltonin henkeä.
"Varaudun pahimpaan, mutta toivon parasta"
Milton oli puolen vuoden ajan käynyt useilla lääkäreillä, joita hankalassa paikassa sijaitsevan kasvaimen poistaminen kuitenkin huolestutti. Lopulta eräs lääkäri, Nazir Khan, vakuutti Miltonin siitä, että leikkaus on mahdollista tehdä.
Milton itse ei halunnut kommentoida tapausta, mutta on antanut lääkärilleen luvan kertoa siitä.
– Kun tapaus on monimutkainen, ajattelen aina, mikä on parasta, mitä voisi tapahtua, ja mikä on pahinta. Varaudun pahimpaan, mutta toivon parasta, Khan kuvaili.
Seitsemän tunnin leikkaus
Miltonin leikkaus kesti seitsemän tuntia. Pahanlaatuinen kasvain painoi yli kaksi kiloa.
Vaikka suuri kasvannainen on nyt poissa, Khanin mukaan Miltonin toipuminen kestää vielä pitkään.
– Mutta olen onnellinen hänen puolestaan, koska tiedän, että häntä pelotti ennen leikkausta. Se oli nopeampi leikkaus kuin odotimme, eikä meidän tarvinnut leikkauksen keinoin rakentaa (tätä kehon aluetta) uudelleen. Milton selvisi hyvin.
Lähde: CNN.com
Uusimmat
-
11:13
Spotify julkisti jättimäisen irtisanomispaukun
-
11:06
Verotus ei korjaa apteekkien kilpailun puutetta –KKV: "Apteekkarien tulot nousevat niin suuriksi..."
-
11:05
Tähtipelaajalta järkyttävä kanuuna kärkiottelussa – selostaja äimistyi: "Likimain täydellinen"
-
11:02
Eini astelee Linnan juhliin ensimmäistä kertaa: "Vietin muutaman hiljaisen hetken"
-
11:00
Sakeat lumisateet mahdollisia rannikolla – muistatko vielä Merikarvian yli 70 sentin lumikertymän yhdessä päivässä?
-
10:50
Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä
-
10:46
Mäkihyppääjä meni vessaan – seuraavassa hetkessä kisa oli pilalla
-
10:35
Carly käyttää vain 114 euroa kuukaudessa ruokakauppaan: "Avain kaikkeen on, että..."
-
10:33
Seuraavien talviolympialaisten ympärillä iso kysymysmerkki – KOK ajaa kulisseissa omaa ratkaisuaan
-
10:30
Venäläisellä somekanavalla kasvaa protestiliike – "Palauttakaa miehemme, meille riittää!"
-
10:00
Yksin kotona -näyttelijä Macaulay Culkin sai Walk of Fame -tähden – tältä näyttelijä näyttää nyt
-
09:51
Ukrainan drone iski venäläiseen öljyvarikkoon – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
09:48
Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia ripeästi
-
09:46
Poliisi pyytää havaintoja – nämä suharit eivät halunneet jäädä selvittämään tekemisiään
-
09:31
Ei herkille: Järkyttävä tilanne UFC:ssä nostatti raivoryöpyn – "Halusiko hän, että Bobby kuolee?"
-
09:13
HS: Suomalaisopiskelijan kandityö palkittiin maailman parhaana – pelkkä nimi saa kielen solmuun
-
09:07
Osinkotuloja kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä – näille ikäluokille ja asuinalueille kertyi eniten
-
08:54
Masked Singer -hahmon maski tippui kesken esityksen – henkilöllisyys paljastui ennen aikojaan
-
08:48
Lehti: Leijonien kaksinkertainen MM-hopeamitalisti löysi työpaikan
-
08:48
Onko burnout nuorten aikuisten vitsaus? Tästä syystä moni uupuu jo ennen työelämää
-
Lataa lisää