Pitkän odotuksen jälkeen Microsoft on nyt ilmoittanut, että sen Windows 10 -uudistus Sets on lopullisesti kuopattu. Microsoftin työntekijät vahvistivat asian Twitterissä.
Microsoft ei ole näillä näkymin tuomassa välilehtiin perustuvaa Sets-uudistustaan ensinkään jakeluun. Uudistuksen ideana oli tuoda välilehdet osaksi sovelluksia niin että esimerkiksi tiettyyn projektiin liittyvät asiakirjat, verkkosivut, tiedostot ja sovellukset olisi voinut halutessaan avata yhden yhdistetyn ikkunan alle yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jonka pariin olisi myöhemmin helppo palata.
Sets olisi ollut vahvasti riippuvainen Microsoftin UWP-pohjaisesta Edge-selaimesta, jonka avulla kaikki haut ja välilehtien avaamiset olisi tehty. Sittemmin Edgeä on kuitenkin alettu kehittää avoimeen lähdekoodiin perustuvalla Chromium-tekniikalla, jonka kanssa UWP mielessä luotu Sets ei olisi ollut yhteensopiva. Nyt Microsoft näyttääkin vahvistaneen, että Sets on ainakin toistaiseksi kuopattu.
On toki mahdollista, että Sets tulisi Windows 10:n osaksi myöhemmin, kenties Edge-selaimesta irrallisena toimintona. Alun perin Setsin piti tulla jakeluun jo huhtikuussa 2018, mutta uudistusta lykättiin teknisten ongelmien vuoksi. Nyt koko suunnitelma näyttää perutun.
Uusimmat
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
18:29
Palomestari perkaa öisen hälytysajon tapahtumat Helsingissä: Kuinka hyvin suomalaiset osaavat väistää hälytysajoneuvoa?
-
18:21
"Tämä paha poika kun parkkeeraus Helsinki edustaan" – Putinin trollibotin "Jarmo Virtasen" sotalaivafantasiat menivät pahanpäiväisesti pieleen
-
Lataa lisää