Michael Schumacherin hiihtoturmasta viisi vuotta – räikeä taistelu uutisista johtanut jopa tietovuotajan itsemurhaan

Päivälleen viisi vuotta sitten Ranskan Alpeilta kantautunut tieto Michael Schumacherin loukkaantumisesta lasketteluonnettomuudessa pysäytti F1-maailman. Legendan tilasta on tuon päivän jälkeen liikkunut paljon huhuja, joiden tueksi Schumin lähipiiri on tarjonnut hyvin vähän päivityksiä hitaan toipumisen etenemisestä.

Ensimmäiset tiedot lasketteluturmasta tulivat joulukuun 29. päivän iltapäivällä vuonna 2013. Ranskalainen radiokanava Europe 1 kertoi Schumacherin loukkaantuneen Meribelissa ja saaneen vakavia vammoja. Hänet oli kuljetettu helikopterikyydillä sairaalaan Moutiersiin.

Pian kuitenkin hiihtokeskuksen johtaja Christophe Gernigon-Lecomte rauhoitteli tilannetta kertomalla, ettei Schumacherin saama päävamma ole ”kovin vakava” ja että tämä oli tajuissaan matkalla sairaalaan. Matka oli silti jatkunut pian isoon sairaalaan Grenobleen.

Poikansa Mickin ja muiden ystäviensä kanssa laskettelemassa olleen F1-legendan henki oli saattanut säilyä päässä olleen kypärän ansiosta, mutta paikalle osuneen pelastajan mukaan kypärä oli haljennut osumasta kiveen. Isku oli kohdistunut pään oikealle puolelle.

Onnettomuudesta ristiriitaista tietoa

Hiihtokeskuksen johtajan hätäinen lausunto osoittautui pian vääräksi. Vielä myöhään samana iltana Grenoblen sairaala ja manageri Sabine Kehm vahvistivat Schumacherin olevan kriittisessä tilassa. Alustavan suunnitelman mukaan häntä oli tarkoitus pitää koomassa kaksi vuorokautta. Yöllä tehdyllä leikkauksella aivoista poistettiin painetta ja hoidettiin verenpurkaumia.

Uudenvuodenaattona Kehm antoi uuden lausunnon tapahtumista. Manageri kumosi väitteen, että seurue olisi ollut laskemassa merkittyjen rinteiden ulkopuolella. Schumacher oli pysähtynyt auttamaan kaatunutta ystäväänsä, mutta osunut liikkeelle lähtiessään kiveen ja kaatunut pää edellä toiseen. Kaikki oli tapahtunut varsin hitaassa vauhdissa.

8. tammikuuta onnettomuutta tutkineet viranomaiset antoivat kuitenkin toisenlaisen kuvan tapahtuneesta. Yhtenä lähteenä oli Schumacherin kypärään kiinnitetty kamera, joka kertoi laskijan vaihtaneen merkatusta rinteestä merkkaamattomalle vauhtiaan hidastamatta. Kyse oli silti kokeneen laskijan normaalista käyttäytymisestä vaikealla alustalla.

Grenoblessa alkoi ennennäkemätön mediamylläkkä

Onnettomuutta seuranneena päivänä Grenoblen sairaalan edusta täyttyi paikalle saapuneesta mediasta ja huolestuneista F1-faneista. Sairaalan lähes alusta loppuun ranskan kielellä pitämässä lehdistötilaisuudessa sali oli tupaten täynnä väkeä.

Samalla alkoi raaka uutiskilpailu, joka on jatkunut tähän päivään asti. Räikein tapaus oli papiksi naamioituneen toimittajan pyrkimys päästä vakavasti loukkaantuneen F1-tähden huoneeseen. Vartijat saivat tunkeilijan kiinni ja estivät suunnitelman. Manageri Kehmin mukaan useampi henkilö oli jouduttu käännyttämään teho-osaston ovelta, ja sairaalan henkilökunta alkoi jo väsyä toistuviin yrityksiin päästä Schumacherin lähelle.

Huoneeseen päästettiin silti perheen lisäksi Schumin muita läheisiä, kuten Ferrarin entiset tallipomot Jean Todt ja Ross Brawn.

Salakuvia ja tuomio väärän tiedon levittämisestä

Tilanne alkoi vähitellen rauhoittua, mutta perhe osasi koko ajan pitää varansa. Manageri Kehm varoitteli viikkojen kuluessa tammikuun lopussa, että koomasta herättäminen voi viedä pitkään. Samalla alkoi vahvistua kuva siitä, että Schumacherin kärsimät vammat olivat erittäin vakavat. Lopulta koomasta herääminen vahvistettiin vasta kesäkuussa 2014. Puoli vuotta onnettomuuden jälkeen.

Schumacher siirrettiin tässä vaiheessa lähemmäs kotiaan Sveitsin Lausanneen, josta hän pääsi kotihoitoon syksyllä 2014. Siirto Grenoblesta Lausanneen sai kuitenkin traagisia sivujuonteita, kun Schumacheria kuljettaneen ilmailuyhtiön työntekijä yritti kaupitella varastettuja potilastietoja medialle kymmenillä tuhansilla euroilla. Työntekijä jäi kiinni. Hän hirttäytyi putkassa ennen kuulemistaan, mikä järkytti myös Schumacherin perhettä syvästi.

Toinen vuoto tapahtui Schumacherien Sveitsin-kodissa. Vierailemassa käynyt ystävä oli salaa napannut kuvan F1-tähdestä ja yrittänyt lypsää siitä jopa miljoonan euron korvausta.

Huhuja seitsenkertaisen maailmanmestarin tilasta tuli tasaisin välein julki eri maiden lehdistössä – monesti juuri onnettomuuden vuosipäivään ajoitettuna. Yksi toivoa herättäneistä tiedoista saksalaisessa Bunte-lehdessä kertoi jouluna 2015 Schumacherin toipuneen jo siihen kuntoon, että tämä otti tuettuna askeleita. Asianajaja Felix Dammin valitettavana tehtävänä oli ampua tämä huhu alas.

Uutisesta käytiin oikeutta, ja lehti tuomittiin kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin. Damm kertoi oikeudenkäynnin yhteydessä, ettei Schumacher pysty edes seisomaan, saati kävelemään.

Arkkipiispan lausunto vahvin todiste Schumin tilasta

Loppuvuodesta 2018 brittilehti Daily Mail uutisoi tietolähteisiinsä viitaten, ettei Schumacher olisi nykyisin vuodepotilaana. Lehti kertoo F1-tähden saavan kotiinsa rakennetussa sairaalahuoneessa hoitoa, joka maksaa perheelle lähes 50 000 euroa joka viikko.

Tähänkään tietoon ei lähipiirillä ole ollut mitään kommentoitavaa. Eikä siihen, mitä Paris Match -lehden haastattelema ”perheystävä” kertoi elokuussa:

– Kun hänet laitetaan pyörätuoliin istumaan ja edessä on kaunis näkymä vuorten ympäröimästä järvestä, Michael toisinaan itkee, ystävä kuvaili.

Samassa jutussa lähde kertoi kuskisankarin menettäneen puhekykynsä ja kärsivän pahoista muistiongelmista, joita hoidetaan muun muassa toistamalla tälle F1-autojen ääniä.

Marraskuussa 2018 arkkipiispa Georg Gänswein lörpötteli vierailustaan Schumacherien luona jo kertaalleen tuomitulle Bunte-lehdelle.

– Istuin häntä vastapäätä ja pidin hänen molemmista käsistään kiinni. Hänen kasvonsa olivat juuri sellaiset kuin me kaikki muistamme, mutta hieman pulleammat, Gänswein kuvaili.

Gänsweinin mukaan Schumacher aistii läheistensä läsnäolon.

– Hän aistii, että hänen rakastamansa ihmiset ovat hänen ympärillään huolehtimassa hänestä ja pitävät hänet uteliaiden katseiden ulottumattomissa.

Vaimo Corinna Schumacher on ollut asiassaan järkähtämätön. Hoitoa on jatkettu sillä ajatuksella, että vammoista toipuminen on mahdollista. Samaan aikaan hän on tehnyt tarkkoja valintoja siitä, keitä päästää tapaamaan miestään.

Lue myös:

    Uusimmat