Michael Bublé lopettaa uransa – pojan syöpä sai kyseenalaistamaan musiikkialan

Michael Bublén tuleva albumi tulee olemaan hänen viimeisensä.

Hittimuusikko Michael Bublé, 43, on kertonut Daily Mail -lehdelle, että on päättänyt lopettaa uransa. Artistin poika sairastui maksasyöpään 3-vuotiaana, mutta on tällä hetkellä remissiossa. Remissio tarkoittaa sitä, että olo on kohentunut ja oireet lievittyneet. Joidenkin kohdalla remissio on pysyvä. 

Bublé kertoo, että pojan syöpä sai hänet avaamaan silmänsä narsismille julkisuuden henkilöiden keskuudessa. Hän myös totesi, että haastattelu Daily Mail -lehdessä tulee jäämään hänen viimeisekseen. 

– Tein täydellisen levyn ja nyt voin lopettaa huipulla, hän toteaa.

Bublé oli ennen poikansa sairastumista huolissaan keikkojen lipunmyynnistä, kiertueistaan ja kuvasta, jonka hän itsestään antoi. Nyt oma ego lähinnä hävettää.

– Päätin, etten enää koskaan lue nimeäni lehdestä, tai yhtäkään arvostelua. En ole lukenut. Päätin jättäytyä sosiaalisesta mediasta, enkä sen jälkeen ole ollut siellä. 

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat