Meteorologi varoittaa "törkeän liukkaasta" pääkallokelistä, sadetta tulee tänään lähes kaikissa olomuodoissa – "Missä tänään sataa lunta, rämmitään huomenna loskassa"

Suomen yllä liikkuu sadealue kohti pohjoista. Tänään sateita onkin tullut monessa eri olomuodossa.

– Länsi- ja Etelä-Suomessa on satanut vettä, lunta, räntää ja jäätävää tihkua, sanoo meteorologi Miina Manninen.

Keliolosuhteet ovat huonot ympäri Suomea, kun jäisille tienpinnoille sataa päälle vettä.

– Autoilijoille ja jalankulkijoille on nyt niin sanottu pääkallokeli, aivan törkeän liukasta, Manninen kuvailee.

Illalla sateet muuttuvat etelässäkin lumisemmiksi. Meteorologin mukaan huomisaamuun mennessä sadealue on siirtynyt Pohjois-Suomeen.

Huomenna kengät kastuvat loskassa

Huomisaamuna etelässä ja lännessä sataa aamusta alkaen vettä. Lämpötilat ovat sunnuntaina Oulun korkeutta myöten plussan puolella.

– Kaikkialla, missä tänään sataa lunta, rämmitään huomenna loskassa. Lappiin voi tulla kymmenen senttiä lunta huomisiltaan mennessä, Manninen ennustaa.

Lue myös:

    Uusimmat