Meteorologi ensi viikosta: Lisää lumisateita – aurinko vähissä

Ensi viikon sää on melko pilvistä ja lumisateita tulee varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa päivittäin. Aurinko voi pilkahdella hetkittäin etenkin loppuviikolla.

Suomi kuuluu ensi viikolla talviseen matalapaineen alueeseen. Etelä- ja Keski-Suomessa sataa ennusteen mukaan lunta päivittäin. Myös pohjoiseen on luvassa jonkin verran uutta lunta.

– Etelässä päivälämpötilat ovat nollan tuntumassa. Suurin osa sateista on lunta myös etelässä, mutta välillä voi sataa myös räntää tai vettä, sanoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Pohjoismaiden yllä pyörii koko ensi viikon vanha, heikentynyt matalapaine.

– Päivät ovat samankaltaisia. Aurinko ei paljoa paista, enimmäkseen on pilvistä. Pohjoisessa voi aurinko pilkahtaa välillä jo alkuviikolla, loppuviikosta voi olla joku aurinkoisempi päivä missä vaan.

Sää on hieman ajankohdan keskimääräistä lämpimämpää.

– Alkavalla viikolla päivän ylimmät lämpötilat ovat etelässä nollassa, öisin on pakkasta. Maan keskiosassa ollaan 2-5 pakkasasteessa, pohjoisessa 4-10 pakkasasteessa.

Paikkakuntakohtaiset talvilomaennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla. Sivustolta löydät myös Suomen laskettelukeskusten ennusteet sekä ennusteet ulkomaille.

Uusimmat