Metamfetamiinia kätkettiin mersuun – liettualais-suomalaisille huumeliigan jäsenille vankeutta

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina kolme liettualaismiestä ja suomalaismiehen vankeusrangaistuksiin jutussa, jossa Suomeen tuotiin yli kymmenen kiloa metamfetamiinia.

Aine kuljetettiin Suomeen mersun sisään kätkettynä. Oikeuden mukaan suomalaismies odotti liettualaismiehiä hotellin pääovella tyhjän urheilulaukun ja rahakuoren kanssa.

Myöhemmin huumeet takavarikoitiin suomalaismiehen autosta.

Pisin tuomio kahdeksan ja puoli vuotta

Andrius Kriusovas, 36, tuomittiin kahdeksan ja puolen vuoden vankeuteen. Hän ei ollut kosketuksissa huumeisiin kuljetuksen tai luovutuksen aikana. Oikeus katsoi, että Kriusovasin tehtävä oli valvoa kuljetusta ja tiedottaa asiasta eteenpäin. Tämä viittasi oikeuden mukaan siihen, että hän oli kahta muuta korkeammassa asemassa toimitusketjussa.

Gediminas Slamas, 27, tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ja Mindaugas Stankevicius, 29, kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Saku Aapeli Hyppölä, 40, sai viiden ja puolen vuoden vankeustuomion.

Suomalaisnainen vapautui syytteestä. Oikeuden mukaan hän oli ollut autossa tapahtumahetkellä, mutta ei osallistunut tekoon tai sen suunnitteluun.

Tulli on aiemmin arvioinut takavarikoitujen huumeiden katukauppa-arvoksi yli 420 000 euroa.

Metamfetamiini on usein vahvempaa kuin amfetamiini. Ainetta myydään jauheena, kiteinä tai tabletteina. Haittavaikutukset ovat samanlaisia kuin amfetamiinilla. A-klinikkasäätiön Päihdelinkki-sivuston mukaan aine aiheuttaa verenpaineen nousua, sydämen tykytyksiä, levottomuutta, energisyyden tunnetta ja unettomuutta.

Takavarikkoon yhä vahvempia aineita

Poliisi ja Tulli takavarikoivat viime vuonna ennätykselliset lähes 58 kiloa metamfetamiinia, kertoo keskusrikospoliisi. THL:n jätevesitutkimusten mukaan pääkaupunkiseudulla metamfetamiinia käytetään jopa enemmän kuin amfetamiinia.

– Keskeisin syy metamfetamiinin lisääntymiseen Suomessa lienee tarjonnan lisääntyminen, sanoo rikostarkastaja Arto Tuomela STT:lle sähköpostivastauksessa.

Tuomelan mukaan käyttäjät eivät välttämättä tiedä, että kyseessä metamfetamiini. Hän lisää, että takavarikoitu aine on ollut kolmen viime vuoden aikana keskimäärin vahvempaa kuin aiemmin.

Tuomelan mukaan osa aineista on ollut matkalla Suomen läpi esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. Tullin valvontajohtajan Hannu Sinkkonen sanoo, että takavarikot pyritään tekemään ja tilastoimaan vasta siinä maassa, johon huumeiden on tarkoitus mennä.

Sinkkosen mukaan tarkkaa tilastotietoa Tullin haaviin jääneistä lasteista on mahdotonta saada, koska Tulli ei erottele tilastoissaan metamfetamiinia ja amfetamiinia. 

Tulli on aiemmin arvioinut huumeiden katukauppa-arvoksi yli 420 000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat