Mestiksen älyttömästä murjomisesta lätkäistiin tuntuva pelikielto – "Ei minkäänlaista mahdollisuutta suojautua iskuilta"

Mestiksen kurinpitoryhmä on asettanut tamperelaisen Kooveen Niki Huovisen viiden ottelun pelikieltoon.

Huovinen takoi Mestiksen karsintaottelussa jään pintaan kaatunutta Kajaanin Hokin pelaajaa neljä kertaa poikittaisella mailalla selkään.

– Teko suoritetaan leveällä mailaotteella, jolloin vastustajaan osuu tilanteessa tuntuvalla voimalla nimenomaisesti mailan varsiosa. Saadun näytön perusteella iskut osuvat vastustajan selän alueelle. Vaikka iskut olisivatkin osuneet vastustajan suojuksiin, sisältää teko tästä huolimatta merkittävän loukkaantumisriskin, kurinpitopäätöksessä todetaan.

– Lisäksi tulee huomioida, ettei vastustajalla ole ollut tilanteessa minkäänlaista mahdollisuutta suojautua iskuilta. Kurinpitoryhmä katsoo teon olleen tilanteeseen nähden varsin ylimitoitettu ja heijastavan vastustajan kunnioituksen puutetta, päätös jatkuu.

Huovinen sai ottelussa tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen. Hän teki Kooveen 5-1-voittoon päättyneessä ottelussa joukkueensa viidennen maalin, jäähynsä jälkeen.

Koovee johtaa Hokkia paras seitsemästä -menetelmällä pelattavassa karsintasarjassa nyt voitoin 2–0.

Lue myös:

    Uusimmat