Olen suomalainen tai Kolmekymppinen. Näiden iskelmien sanat osaavat lähes kaikki suomalaiset, mutta harva muistaa, kuka oli sanojen takana.
Vuonna 1987 poisnukkunut Raul Reiman teki noin 1 300 sanoitusta, lukemattomia käännöshittejä ja sävelsikin pari sataa kappaletta. Nyt hänen elämästään on julkaistu kirja, jossa ääneen pääsevät läheiset ja sadat musiikin ammattilaiset.

Tekijöitä on kaksi Juha-Matti Tammela ja Antti Luukkanen, joista opettaja Tammela on tehnyt jopa lisensiaattitutkielman Raul Reimanin sanoituksista.
– Hänen elämänsä ei ole paljon julkisuudessa ollut. Tarve tälle elämäkerralle on ollut aika kova. Reiman oli hyvin työteliäs mies, aikanaan tunnettukin, mutta sitten aikanaan painunut unholaan. Hänen työnsä on kuitenkin edelleen kaikkien meidän kuultavissa, kertoo Antti Luukkanen.
– Raul Reiman on myös siinä mielessä ajankohtainen, että 11. syyskuuta 2025 tulee 75 vuotta hänen syntymästään, muistuttaa Juha-Matti Tammela.



