Meriveden mataluus lähestyy ennätystä – motissa saaressa seisovan lautan päällikön puhelin pirissyt: "Yllättävän vähän haukuttu"
Hailuodon lauttaliikenne piti katkaista aamuyöllä kokonaan merenpinnan rajun laskemisen vuoksi. Kun väylän syvyys on 4,60 metriä ja lautta tarvitsee 3,80 metrin syväyksen, yhtälö meni mahdottomasti, kun merenpinta laski noin 1,20 metriä.
– Jo illalla piti rajata raskas liikenne pois lautalta ja aamuyöstä näki, että lautta ei voi liikkua enää ollenkaan. Eipä ole minun aikanani tapahtunut, kertoo lautan päällikkö Timo Grönlund viitaten pariinkymmeneen työvuoteen.
Ilmatieteen laitos mittaa merivedenkorkeuksia ja joidenkin arvioiden mukaan nyt saattaa syntyä jopa ennätys.
– Tähän saakka ennätys on mitattu 1920-luvulla, jolloin merenpinta laski 1,30 metriä, kertoo Grönlund.
Tuolloin lautta ei seisahtunut, koska lauttaliikennettä ei vielä ollut. Nykyisin Hailuodossa asuu tuhatkunta ihmistä, jotka kulkevat mantereella töissä lautalla.
– Lautalla matkustaa päivittäin 400-500 ihmistä, osin myös mantereelta käydään Hailuodossa töissä, kertoo Grönlund.
Kello viiden lautta jäi maihin
Ensimmäinen aamun lautta olisi lähtenyt Hailuodosta kello viiden aikaan aamulla. Vaikka lautan tilanteesta tiedotettiin muun muassa radiossa, osa kansaa tuli silti lauttarantaan.
– Jonkin verran väkeä oli, mutta suurin osa oli saanut tiedon liikenteen pysähtymisestä, kertoo Grönlund.
Hänen puhelimensa on soinut ahkeraan. Väki haluaa tietää, milloin saarelta pääsee pois tai milloin sinne pääsee.
– Yllättävän vähän haukkuja on kuitenkin tullut, huomauttaa Grönlund.
Ei vielä iltapäivällä liikkeelle
Siihen milloin lautta taas kulkee, ei ole vielä kenelläkään vastausta. Arviot ovat liikkuneet iltapäivästä iltaan, mutta Grönlund ei usko, että ainakaan lähitunteina vielä tapahtuisi merkittävää merenpinnan nousua. Kahdentoista aikaan päivällä merenpinta on vielä 1,15 metriä normaalia alempana.
– En usko, että vielä iltapäivällä päästään liikkeelle, sanoo Grönlund.
Uusimmat
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
Lataa lisää