Merimetsokanta kasvoi viidenneksellä - jo 24 000 pesivää paria

Merimetsojen pesien määrä on kasvanut viidenneksellä viime kesästä. Laskennoissa löytyi noin 24 000 merimetson pesää.

Lukumääräisestä kasvusta 75 prosenttia keskittyi kolmeen ennestään suureen yhdyskuntaan, joissa pesii nyt yli kolmannes koko maan kannasta.

Suurimmat yhdyskunnat sijaitsivat Merikarvialla, Uudessakaupungissa ja Luvialla. Muut yli tuhannen pesän yhdyskunnat sijaitsivat Virolahdella, Kirkkonummella ja Raumalla. Yhdyskuntia löytyi 31 kunnan tai kaupungin alueelta.

Merimetson pesimäkanta oli vahvin Suomenlahdella, jossa on  8 470 pesää. Selkämerellä laskettiin 7 560, Saaristomerellä 5 400, Merenkurkussa 2 250 ja Perämerellä 315 pesää.

Kaikkiaan 46 merimetsoyhdyskuntaa

Vakiintuneista yhdyskunnista vähän yli puolessa oli kasvua ja loput joko taantuivat tai pysyivät samansuuruisena kuin edelliskesänä. Pesämäärät runsastuivat eniten Satakunnassa, missä lisäys oli 2 000 pesää. Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Merenkurkussa lisäys oli kussakin 500 pesän luokkaa ja Perämerellä 110 pesää.

Kaikkiaan havaittiin 46 merimetsoyhdyskuntaa, jotka sijaitsivat 74 luodolla tai saarella yhteensä noin 57 hehtaarin alalla. Viidennes merimetsoista teki pesänsä puihin. Kaikista pesistä yli puolet sijaitsi suojelualueilla. Kuusi uutta yhdyskuntaa sijaitsivat Pyhtäällä, Loviisassa, Raaseporissa, Naantalissa, Mustasaaressa ja Vaasassa.

Merikotka verottaa merimetsokantaa

Merikotka heikentää merimetson poikastuottoa ja vähentää pesien määriä paikallisesti

Merikotkan vaikutuksesta merimetso ei enää pesinyt Raaseporin ulkosaaristossa, ja Paraisilla pesien määrä on pienentynyt kolmannekseen neljässä vuodessa. Pesien määrä pieneni selvästi myös Kirkkonummella ja Porissa. Runsaasti havaintoja merikotkista tehtiin erityisesti Paraisten, Uudenkaupungin ja Luvian merimetsoyhdyskunnissa. Paraisten yhdessä yhdyskunnassa havaittiin yhtäaikaisesti 26 ja Uudenkaupungin yhdyskunnassa 17 merikotkaa.

Viiden yhdyskunnan pesinnät tuhoutuivat kokonaan ja kahden osittain. Tuhoutuneita pesiä oli yhteensä lähes 1 400. Tuhoista monet ovat olleet todennäköisesti merikotkan aiheuttamia. Pesiä hävitettiin laittomasti ainakin Luvialla.


Lue myös:

    Uusimmat