Suomen merimetsokanta on pienentynyt neljällä prosentilla eli tuhannella pesällä edellisvuodesta. Tänä kesänä merimetsojen pesiä löydettiin laskennoissa lähes 26 000. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kannan kasvu on hidastunut voimakkaasti eikä merkittävää kasvua ole enää odotettavissa.
Suomen merialueilla on nyt 47 merimetsoyhdyskuntaa.
– Niitä on ympäri rannikkoa. Suurimmissa on 1700-2000 pesää. Semmoisia löytyy Raumalta, Kirkkonummelta, Turusta, Mustasaaresta ja Uudestakaupungista, luettelee tutkija Pekka Rusanen Suomen ympäristökeskuksesta.
Kannan ei odoteta enää kasvavan
Suomen ympäristökeskuksen mukaan pesimäkanta on jo lähellä suurinta kantokykyään eikä suurta kasvua enää odoteta.
– Kanta on tasaantunut nyt jo noin viisi vuotta. Se on vaihdellut 24 000 - 27 000 pesän välillä. Ennustemallimme mukaan pesämäärä jää jatkossakin alle 30 000 pesään, arvioi Rusanen.


