Hän oli laajasti sivistynyt ja viisas ihminen, joka kantoi aidosti huolta vähempiosaisista. Näin tiivistää Finlandia-palkittu toimittaja-kirjailija Riitta Kylänpää elämäkertakirjatyöskentelyään menehtyneen Claes Anderssonin kanssa.
Kirjailijalla on takana 18 haastattelukertaa Anderssonin seurassa. Kaikki olennainen ehdittiin käsitellä ennen kuolemaa, uskoo MTV Uutisten tavoittama Kylänpää.
Minkälainen kuva teille on välittynyt Claes Anderssonista tämän kirjan tekemisen myötä?
– Jos yhdellä sanalla sanoo, niin hän oli viisas ihminen. Välillä mietin, että tuleekohan tästä kirjasta enemmänkin psykiatrin oppikirja, kun aina hän kertoi jonkun tarinan itsestään ja heti siihen perään tuli teoriaosuus. Se oli äärettömän kiinnostavaa. Opin varmasti itsestänikin paljon, pohtii Riitta Kylänpää.
Vahva tarve auttaa vähäosaisia
Minkälaisen jäljen koette Anderssonin jättävän suomalaiseen yhteiskuntaan?
– Toivon, että se olisi hyväksyvä. Että ihmiset hyväksyisivät itsensä ja toisensa sellaisena kuin he ovat. Hänen viestinsä oli, että mikään ihmisessä ei ole sellaista, josta ei voisi kirjoittaa ja puhua. Jos joistakin haluaa vaieta, ne tulevat kuitenkin jollain tavalla meitä vastaan, todennäköisesti sairauksina.
Kylänpää nostaa keskiöön Anderssonin halun auttaa vähäosaisia.
– Hän oli hyvin laajasydäminen ja hyväksyvä ja kantoi syvästi huolta vähempiosaisista – se oli silmiinpistävä ominaisuus sen jälkeen, kun hän oli valmistunut lääkäriksi. Opiskeluvaiheessa hän oli kokenut valaistumisen siitä, että miten huonosti osalla ihmisistä täällä Suomessa onkaan asiat. Se vei hänet vähitellen vasemmistopiireihin. Hänhän on keskiluokkaisesta porvarisperheestä lähtöisin.
"On uskomatonta, että hän on rakentanut elämän sillä tavalla, että kaikki palaset täydentävät toisiaan."
Mitkä ovat mielestänne Anderssonin suurimmat saavutukset?
– Andersson on tehnyt uskomattoman paljon asioita elämänsä varrella. Hän on kirjoittanut yli 20 runokokoelmaa, romaaneja, tietokirjoja, hän on kirjoittanut valtavan määrän näytelmiä, ja radiolle kuunnelmia. Hän on ilostuttanut ihmisten elämää soitollaan. On uskomatonta, että hän on rakentanut elämän sillä tavalla, että kaikki palaset täydentävät toisiaan.
Kylänpää nostaa erikseen esiin Anderssonin runouden.
– Ne runot ovat monelle ihmiselle tärkeitä, koska hän on niissä käsittämättömän rehellinen. Hän puhuu avoimesti kaikesta, samoin kuin hänen omissa kirjoissaan. Hän kannustaa ihmisiä kohtaamaan itsensä rehellisesti. Hänen rehellisyytensä teki minuun valtavan ison vaikutuksen.
"Kun on kanavat auki. Kun ei yritä peitellä mitään."
Miten voi olla niin luova?
– Kun on kanavat auki. Kun ei yritä peitellä mitään, vaan olla rehellinen itselleen. Siitä kai se lähtee.
Mistä hänet tullaan muistamaan poliitikkona?
– Hän oli perustamassa 1960-luvulla marraskuun liikettä. Hän ei ollut silloin mikään varsinainen poliitikko, mutta sen liikkeen päämäärät olivat poliittisia. Se oli aikaa, jolloin oli hirvittäviä pakkastalvia. Yhtenäkin vuonna Helsingissä kadulle kuoli yli 40 pultsaria. Andersson järjesti heille asuntolatiloja ja hoiti heitä. Se oli hänen elämässään avainkokemus, joka johdatti politiikkaan.
Kirjailijan mukaan Andersson halusi muuttaa asioita.
– Andersson oli nähnyt, että tässä maassa on joukko ihmisiä, jotka todella kärsivät eivätkä he itse pysty auttamaan itseään. Se, että hän valitsi psykiatrian, oli ihan selvää jo pyrkiessään lääketieteelliseen ja sekin oli tavallaan politiikkaa – tarve auttaa ja puhua vähäosaisten puolesta.
"Keskustakirjasto Oodi on syntynyt hänen ehdotuksestaan"
Mitä hän lopulta onnistui muuttamaan?
– Hänestähän sanottiin, että ei hän lopulta mikään poliitikko ollut, vaikka hän sille uhrasi terveytensä. Hän ajoi varmasti taiteilijoiden ja kirjoilijoiden asemaa vahvemmin kuin yksikään kulttuuriministeri on tehnyt ennen häntä ja hänen jälkeensä. Esimerkiksi keskustakirjasto Oodi on syntynyt hänen ehdotuksestaan.
Mikä on Anderssonin kirjallisen tuotannon merkitys?
– Niistä näkee, että ne ovat psykiatrin kirjoittamia kirjoja. Ne ovat syväsukelluksia ihmismieleen. Hän oli nuorena lukenut Andrei Giden kirjan "Ellei venhänjyvä kuole" ja se teki lähtemättömän vaikutuksen. Hän ymmärsi, että itseään voi käyttää materiaalina kirjoissa ja hän käytti. Hänen romaaneistaan voi lukea hänen elämänhistoriansa.
– Oppi niissä kirjoissa on se, että kannattaa tutkiskella itseään eikä kannata pelätä erehtymistä ja sitä, että tekee jotain väärin. Ainoastaan poliitikot pelkäävät sitä, mutta taiteilijat eivät voi toimia niin, sillä pelko tappaa luovuuden.
Kylänpää nostaa esiin Anderssonin vaikean isäsuhteen, jonka "selvittäminen jatkui ihan viime metreille asti".
– Isä oli sodan käynyt mies. Andersson oli kaksivuotias, kun isä lähti. Hän kaipasi valtavasti isäänsä. Kun isä palasi, isästä oli tullut vihainen mies.
Kylänpää kertoo Anderssonin kertoneen, että hänen isänsä oli uhannut jopa tappaa hänet.
– Kyllä siinä suhteessa selvittämistä on riittänyt. Isän ollessa vanha, he pääsivät takaisin puheväleihin. Andersson teki, minkä hän pystyi. Isältä olisi vaadittu enemmän vastaantuloa.
"Hän hengitti musiikin kautta"
Loppuun vielä sananen musiikista.
– Anderssonille musiikki oli kaikki kaikessa. Luulen, että hän hengitti musiikin kautta. Se on yksi todellisuus ihmisen elämässä ja olisi niin hienoa pystyä löytämään sellainen taso.
Takana kirjailijalla on siis lähemmäs 20 haastattelukertaa. Toiseksi viimeisellä vierailulla Andersson kysyi Kylänpäältä, että milloin kirjan pitäisi valmistuu.
– Sanoin, että elokuussa 2020. Hän katsoi minua ja sanoi, että "no siihen asti pitänee sitten elää". Hän kapinoi kuolemaa vastaan, mutta hän hyväksyi lopulta sen, että se on osa elämää.