Menehtyneen Hanna-Riikka Siitosen puoliso Janne Virtanen Me Naisille: "Hän oli minun puolikkaani"

Hanna-Riikka Siitosen puoliso Janne Virtanen muistelee edesmennyttä vaimoaan Me Naisten haastattelussa.

Näyttelijä Janne Virtanen muistelee lämpimästi edesmennyttä vaimoaan tuoreessa haastattelussa. Laulaja Hanna-Riikka Siitonen menehtyi 47-vuotiaana 25. heinäkuuta. Siitonen sairasti vuodesta 2000 lähtien kilpirauhassyöpää.

– Lapsellisesti ajattelin loppuun asti, että yksi hyvä jakso tulee vielä. Hanna-Riikka pääsee jaloilleen, ja tästäkin selvitään. Vaikka jollain tasolla tiesin lähdön läheisyyden, en suostunut myöntämään sitä itselleni, Virtanen kertoo Me Naisille.

– Kaunein muistoni Hanna-Riikasta on se, että hän toi elämääni rauhaa. Hän oli minun puolikkaani. Me olimme me. Nyt meitä ei enää samalla tavalla ole, Virtanen toteaa.

Heinäkuussa menehtynyt Siitonen teki pitkän uran musiikin parissa. Hän näytteli myös Ylen Uusi Päivä-sarjassa, mutta jättäytyi sivuun alkuvuodesta.

Hanna-Riikka Siitosella ja hänen puolisollaan Janne Virtasella on yksi yhteinen lapsi. Naisen vanhemmat ovat Helsingin ylipormestari Eva-Riitta Siitonen ja viihdetaiteilija Fredi, eli Matti Siitonen.

Lähde: Me Naiset

Lue myös:

    Uusimmat