Meksikolaisäidit löysivät joukkohaudan tunnetun lomakohteen läheisyydestä – kuopassa 42 ruumiin jäännökset

Joukko meksikolaisia naisia löysi joukkohaudan Meksikon tunnetun lomakohteen läheisyydestä, kertoo brittiläinen uutissivusto Fox News

Arizonan rajan eteläpuolelta löytyneestä haudasta nostetiin ylös yhteensä 42 ruumiin jäännökset. Löytöpaikka sijaitsee lähellä Puerto Peñascon lomakeskusta.

Haudasta löytyi aluksi yli kymmenen ”täydellistä” luurankoa, joilla oli vielä vaatteet yllään. Myöhemmin ruumiiden määrä nousi 27 ja Soronan asianajajatoimiston tiedottajan mukaan etsintöjen edetessä joukkohaudasta nostettiin kaikkiaan 42 ruumista.

Kuolinsyitä tutkitaan

Toistaiseksi ei tiedetä, kauanko ruumiit ovat olleet haudassa. Suurin osa löydetyistä ruumiista olivat jo maatuneet, mutta mitä luultavimmin kaksi ruumista on haudattu vain vähän aikaa sitten.

Tässä vaiheessa tutkintaa ei täysin tiedetä joukkohaudassa olleiden ruumiiden sukupuolta tai henkilöllisyyttä. Kahden epäillään olevan naisia luurankojen yllä olleiden vaatteiden perusteella. 

– Yritämme juuri selvittää kuolinsyyt, valtion oikeusministeriön edustaja Lupita Orduño kommentoi USA Todaylle

Tutkijoiden mukaan tässä vaiheessa on liian aikaista spekuloida, miksi ja miten ruumiit päätyivät joukkohautaan. Meksikossa on useita väkivaltaisuudesta tunnettuja alueita. Yleisesti on tiedossa, että huumeisiin sekaantuneet ryhmät saattavat surmata kilpailijoitaan ja hävittää ruumiit isoihin joukkohautoihin.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Löydön tehneet naiset olivat tyytyväisiä löytöönsä

Toisin kuin voisi luulla, joukkohauta ei ollut järkytys löydön tehneelle joukkiolle. Madres Buscadoras de Sonora -niminen ryhmä koostuu äideistä, joiden sukulainen tai muu läheinen on kadonnut. Samalla, kun ryhmä tekee töitä omien läheistensä löytämiseksi, he etsivät muita kadonneita ihmisiä.

– Saan hyvän mielen siitä tiedosta, että perheet saavat rakkaansa takaisin, ja ruumiit saavat ansaitsemansa, asianmukaisen hautauksen, ryhmän perustanut ja kahden kadonneen pojan äiti Ceci Patricia perustelee ryhmänsä toimintaa KGUN-TV:lle.

Lähteet: Fox News, USA Today, Facebook

Lue myös:

    Uusimmat