Erick-hurrikaani lähestyy Meksikoa – odotettavissa tuhoisia myrskyjä ja tulvia

1906 AOP Erick-hurrikaani
Hurrikaani tuo mukanaan erittäin kovaa tuulta ja hengenvaarallisia tulvia.
Julkaistu 19.06.2025 06:01

MTV UUTISET – STT

Hurrikaani on voimistunut neljännen kategorian hirmumyrskyksi Tyynellämerellä.

Reutersin tietojen mukaan Meksikoa Tyyneltämereltä lähestyvä Erick-hurrikaani on voimistunut kategorian neljä hirmumyrskyksi viisiportaisella asteikolla, kertoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus (NHC).

Keskus arvioi hurrikaanin rantautuvan Meksikon eteläosiin paikallista aikaa myöhään keskiviikkona ja torstaina. Ennen rantautumistaan hurrikaanin tuulet puhalsivat yli 50 metriä sekunnissa.

Hurrikaanin odotetaan voimistuvan vielä ennen saapumistaan Meksikoon. Sen arvioidaan tuovan tuhoisia tuulia sekä hengenvaarallisia tulvia osiin Etelä-Meksikoa.

Maan eteläisiin osavaltioihin on perustettu noin 2 000 väliaikaista suojaa. Lisäksi alueelle on lähetetty muun muassa satoja sotilaita auttamaan mahdollisissa raivaustöissä.

Presidentti Claudia Sheinbaum on kehottanut ihmisiä välttämään ulkona liikkumista.

Myrskyt ovat verrattain tavallisia Meksikossa toukokuusta marraskuuhun jatkuvalla myrskykaudella. Niitä esiintyy niin Tyynenmeren kuin Atlantin rannikoilla.

Asiasta kertoi muun muassa ranskalainen uutistoimisto Agence France-Presse (AFP).

Päivitys juttuun 19.6.2025 kello 9.30. Päivitetty Reutersin tieto hurrikaanin voimistumisesta kategoriaan 4.

Tuoreimmat aiheesta

Amerikan hurrikaanit