Meiju Suvas tiukasta keikkatahdista: Olin aivan poikki

Laulaja Meiju Suvaksella on vakaa aikomus nauttia tulevasta kesästä myös vapaiden merkeissä.

Laulaja Meiju Suvas keikkailee kesällä 2013 ahkerasti, mutta tänä vuonna hän pitää huolen myös vapaa-ajastaan. Laulaja kertoi Storyvillen puistoterassin avajaisissa kesän suunnitelmiin kuuluvan muun muassa matka Lontooseen sekä mökkeilyä. Toisin oli tahti kahtena edellisenä kesänä.

– Olen kaksi edellistä kesää tehnyt niin paljon töitä, että kesä on ikään kuin mennyt ohi. Tosi viime kesänä ei sään puolesta tainnut juuri kesää ollakaan, Meiju nauraa, mutta vakavoituu pian.

– Tein liian paljon töitä. Olihan se älytöntä, olin ihan poikki. Ei minulla ollut yhtään vapaapäivää, heinäkuussa saattoi olla yksi vapaa ilta ja päivittäin oli kaksi keikkaa. Eihän siinä ollut mitään järkeä.

Tänä kesänä Suvas lupaa vaalia vapaa-aikaansa.

– Ajattelin, että nyt pitää normalisoida tilanne. Kesä on niin lyhyt ja lapset niin vähän aikaa pieniä.

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)

Lue myös:

    Uusimmat