Medvedev varoittaa kylmästä sodasta: "Elämmekö vuotta 1962?"

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev on varoittanut Münchenin turvallisuuskonferenssissa pitämässään puheenvuorossaan uudesta kylmästä sodasta Venäjän ja lännen välillä.

Hän kuitenkin sanoi myös, että tänä päivänä ollaan vastuullisempia kuin kylmän sodan aikaan. Medvedev arvosteli retoriikkaa, jonka mukaan Venäjä on turvallisuusuhka.  

– Joskus ihmettelen elämmekö vuotta 2016 vai 1962.  

Medvedev arvosteli EU:n ja Yhdysvaltain Krimin valtauksen takia Venäjälle asettamia pakotteita. Hän kysyi, ovatko pakotteet kohdistuneet oikein, koska niiden asettajien talous on kärsinyt yhtälailla.  

Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan Naton ja Venäjän on käytävä vahvemmin dialogia.  

Niin ikään Münchenin turvallisuuskonferenssissa puhuneen Stoltenbergin mukaan Venäjä vaikuttaa Euroopan turvallisuusympäristöön, mihin Nato vastaa hänen mukaansa sekä vahvistamalla puolustusta että lisäämällä dialogia.  

– Haluamme lähettää vahvan signaalin, emme lietsoaksemme sotaa vaan estääksemme sotaa, Stoltenberg sanoi.  

Hän sanoi myös, ettei Nato halua uutta kylmää sotaa.  

Hän nosti esille Venäjän voimakkaasti arvosteleman ohjuspuolustusjärjestelmän, joka ei ole suunnattu hänen mukaansa Venäjää, vaan muita ulkopuolisia uhkia vastaan. 

Lue myös:

    Uusimmat