Ruotsin vakavassa väkivaltatilanteessa loukkaantui kolme – joukossa kaksi alle 10-vuotiasta lasta

Juuri nyt! Ruotsissa vakava väkivaltatilanne – kolme loukkaantunut, joukossa lapsia 0:53
MTV Uutiset Live: Tämä kaikki tapauksesta tiedetään – katso videolta.

Ruotsin Lyckselessä on tapahtunut vakava väkivaltarikos, kertoo Ruotsin poliisi.

Tilanteessa on loukkaantunut kaksi alle 10-vuotiasta lasta ja 75-vuotias nainen. Heitä hoidetaan parhaillaan sairaalassa.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan toisen lapsen vammat ovat hengenvaaralliset. Tapahtuneen johdosta Uumajan sairaalan kerrotaan menneen valmiustilaan.

Poliisin mukaan 50-vuotias mies on pidätetty epäiltynä kolmesta murhan yrityksestä.

Osalliset ovat sukulaisia keskenään.

Teossa käytettiin sorkkarautaa ja kirvestä

Rikos tapahtui Pohjois-Ruotsissa Lycsekelnin kunnassa Västerbottenin läänissä. Poliisi sai hälytyksen tapahtuneesta Ruotsin aikaa kello 10.44.

TV4-uutiskanavan tietojen mukaan epäilty tekijä on lasten isä. Hänen kerrotaan käyttäneen teossa kirvestä ja sorkkarautaa. 

Uutiskanavan tietojen mukaan aikuista lyötiin kirveellä, lapsia sorkkaraudalla.

Miehellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä. Expressenin mukaan poliisi kuitenkin määräsi aiemmin tänä vuonna epäillyn metsästysaseita takavarikoitavaksi, sillä miestä ei pidetty sopivana aseenkantoon.

Miestä oli aiemmin hoidettu kahdesti suljetulla psykiatrisella osastolla, minkä poliisi katsoi osoitukseksi pysyvästä tai toistuvasta mielisairaudesta.

Lisäksi mies oli poliisin mukaan säilyttänyt aseita ja ammuksia lukitsemattomassa autotallissa, mikä ei ole sallittua.

Suuri poliisioperaatio

Aftonbladet-lehti on haastatellut poliisijohtajaa. Poliisi on vielä vaitonainen tapauksesta.

– Voin sanoa, että loukkaantuneita on useita. Tietojemme mukaan ihmisiä on kolme, kertoi David Helgesson Ruotsin poliisista Aftobladet-lehdelle aiemmin.

Poliisin mukaan epäilty tekijä on kuljetettua Uumajaan.

Naapuri on kertonut Aftonbladetille tilanteesta. Hänen mukaansa paikalla oli aamupäivällä suuri poliisioperaatio, jossa oli mukana myös helikopteri. Operaatio jatkui vielä iltapäivällä.

– Täällä on paljon poliiseja ja paikalla on myös poliisikoiria. Tuntuu epämiellyttävältä ja järkyttävältä, kun jotain tällaista tapahtuu. Toivon, että poliisi selvittää tapahtuneen, naapuri kertoo lehdelle.

Epäiltyä kuulusteltiin lyhyesti maanantaina.

Kuulusteluja on määrä jatkaa tiistaina, kun epäillyllä on puolustusasianajaja.

Lue myös:

    Uusimmat