Mediat: Münchenin veitsi-iskusta kiinni otettu mies on 33-vuotias saksalainen – hyökkäystä ei ainakaan suoraan pidetä terroritekona

Saksassa poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen epäiltynä Münchenissa aamulla tapahtuneesta veitsihyökkäyksestä.

Saksalaismedian mukaan kiinni otettu mies on 33-vuotias saksalainen, jolla on aiempaa rikostaustaa. Asiasta kertovat ainakin Focus ja Die Welt -lehdet.

Münchenin pelastuslaitos kertoi päivällä Twitterissä, että sen tiedossa on viisi lievästi haavoittunutta uhria.

Focus-lehden mukaan poliisi pitää mahdollisena, että uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti. Ihmisillä ei enää ole vaaraa Münchenin kaupungissa, poliisi tviittasi aiemmin iltapäivällä.

Münchenin keskusta-alueella tapahtuneen veitsihyökkäyksen syistä ei toistaiseksi ole varmuutta, mutta sitä ei ainakaan suoraan pidetä terroritekona, Focus raportoi iltapäivällä.

Poliisi pitää lehden mukaan mahdollisena, että teosta epäillyllä miehellä on voinut olla mielenterveysongelmia.

Poliisi kertoi aiemmin, että tukevaksi kuvailtu hyökkääjä oli liikkeellä pyörällä. Miehellä oli tuntomerkkien mukaan päällään harmaat housut, vihreä verryttelytakki sekä reppu ja jonkinlainen makuualusta. Hänellä kerrottiin olevan partaa sekä vaaleahkot, lyhyet hiukset.

Otsikkoa ja tekstiä päivitetty ja täydennetty kauttaaltaan kello 17:10.

Lue myös:

    Uusimmat