Media: Valko-Venäjältä pakenevia tukevan kansalaisjärjestön johtaja kadonnut Ukrainassa

Valko-Venäjältä muuttaneita Ukrainan Kiovassa tukevan kansalaisjärjestön johtaja Vitali Shishov on kadonnut aamulenkillä ollessaan, kertoo muun muassa BBC.

Järjestön mukaan poliisi on tutkinut alueen, jossa Shishov tavallisesti lenkkeilee, mutta kadonneesta ei ole löytynyt jälkeäkään. Valkovenäläinen toimittaja Tadeusz Giczan kertoo Twitterissä kadonneen ystävien kertoneen, että Shishovia oli seurattu viime aikoina.

Toimittajan mukaan Ukrainan rajavartiolaitokselle on kerrottu katoamisesta.

Shishovin johtama järjestö tarjoaa valkovenäläisille maahantulijoille apua muun muassa majoituksen ja työpaikkojen löytämisessä. Monet valkovenäläiset ovat paenneet maastaan sen jälkeen, kun maan itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan hallinto ryhtyi viime vuonna väkivaltaan mielenosoittajia kohtaan vilpillisinä pidettyjen presidentinvaalien jälkeen.

Ukrainan ohella monet valkovenäläiset ovat suunnanneet Puolaan ja Liettuaan.

Valko-Venäjän toiminta tapetilla myös Tokiossa

Samaan aikaan Ukrainan katoamistapauksen kanssa Tokion olympialaisissa Valko-Venäjän olympiajoukkueen johdon syytetään yrittäneen pakottaa pikajuoksijansa Krystsina Tsimanouskajalle palaamaan Valko-Venäjälle sen jälkeen kun juoksija oli kritisoinut maan urheilujohtoa.

– Lukashenkan hallinto pyrki jälleen harjoittamaan valtioiden rajoja ylittävää sortoa yrittäessään pakottaa Tsimanouskajan lähtemään sananvapautensa käyttämisen vuoksi. Tällaiset toimet rikkovat olympialaisten henkeä, kommentoi Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tapahtunutta Twitterissä.

Puola on myöntänyt maahantuloviisumin valkovenäläiselle pikajuoksijalle humanitaarisin perustein, kertoi maan ulkoministeriö maanantaina. Puolan median mukaan Tsimanouskajan odotetaan matkustavan Japanista Puolaan vielä tämän viikon aikana. 

Lue myös:

    Uusimmat