McLaren-pomo paljastaa: Pelkäsimme työntekijöiden joukkopakoa

McLaren-tallin kilpailutoimenjohtaja Eric Boullier kertoo, että talli pelkäsi työntekijöidensä suuntaavaan muualle moottoritoimittajan Hondan kanssa koettujen vaikeuksien vain jatkuessa.

McLarenin ja Hondan kolmivuotinen yhteistyö päättyi tähän kauteen. Talvella Barcelonan testien alla talli oli vielä luottavainen Hondan kurssin muutoksesta, mutta karu todellisuus paljastui nopeasti radalla.

- Marssin johdon puheille, esitin heille kerätyn datatiedon ja kerroin, ettemme voi hyväksyä taas sellaista vuotta, Boullier kertoi F1-sarjan virallisille verkkosivuille.

- Meillä oli kaksi vaikeaa vuotta, jonka jälkeen odotimme sen verran hyvää edistymistä, että pääsisimme takaisin omalle paikallemme. Barcelona kuitenkin osoitti, että menisimme takapakkia. Se ei ollut missään tapauksessa vaihtoehto, Boullier jatkoi.

Boullier myöntää McLarenin johdon pelänneen kolmannen vaikean vuoden johtavan työntekijöiden joukkopakoon.

- Meillä on uusi talli, jota on rakennettu uudestaan kolmen viimeisen vuoden ajan: erittäin hyviä uusia ihmisiä – kilpailullisia ihmisiä, jotka ovat tottuneet voittamaan. Olimme vaarassa menettää heidät.

- Käsitys tallista perustuu pitkälti sen kuljettajiin, koska he ovat tallin kasvot, mutta minulle todellinen vaara oli menettää nuo ihmiset. Sitä keskustelua kävimme heti kauden alussa, Boullier lisäsi.

McLaren siirtyy ensi kaudella Renault’n moottoreihin. Boullier kertoo, ettei talli lopulta menettänyt ainuttakaan työntekijäänsä kriisin keskellä. Luotto onnistumiseen ensi kaudella on myös kova.

- Kun katsoo saavutuksiamme auton rungon suorituskyvyn kehittämisessä, niin tiedämme olevamme taas palkintopallilla. Minulle se on valtava palkinto, että olemme kyenneet siihen näiden vaikeiden olosuhteiden keskellä. Toinen positiivinen asia viimeiseltä kolmelta vuodelta on, että talli on nyt todellakin hitsautunut yhteen.

- Olemme kärsineet kolmen edellisen vuoden aikana niin paljon, mutta samalla kukaan ei lähtenyt tallista. Kaikki ovat siitä samaa mieltä, että tämä talli voittaa taas, Boullier kiteytti.

Lue myös:

    Uusimmat