Sotilaallisen avun antamisesta tai vastaanottamisesta on keskusteltu ennenkin. Sain olla aikanaan pääministerinä neuvottelemassa Lissabonin sopimusta ja viemässä sen ratifiointiprosessin Suomessa läpi, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) kirjoittaa MTV Uutisten Nettivieras-kolumnissaan.
Tuolloin melko tuoreeltaan sain vaikuttaa suoraan myös siihen, miten toisen hallitukseni selonteossa kanta määriteltiin vuonna 2009:
"Suomen lähtökohtana on, että unionin jäsenmaiden keskinäinen avunantovelvoite lujittaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta ja velvoittaa kaikkia jäsenmaita yhtäläisesti. Suomi antaa muille jäsenmaille apua avunantovelvoitteen mukaisesti ja odottaa muiden jäsenmaiden toimivan samoin. Suomi pitää sotilaalliset keinot kattavaa avunantovelvoitetta luonnollisena sitoumuksena unionin kaltaisessa tiiviissä liitossa. On selvää, että unionin vahva yhteenkuuluvuus heijastuu myös sotilaalliseen toimintaan ja valmiuteen puolustaa muita jäsenmaita kaikin käytettävissä olevin keinoin."
Selonteossa korostettiin edelleen: ”Keskinäinen avunantovelvoite on jäsenvaltioita suoraan sitova velvoite, eikä sen käyttöönotto edellytä unionitason yksimielistä päätöstä. Kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista.”
”Suomi ottaa politiikassaan huomioon sen, ettei unionilla ole omaa puolustussuunnittelua eikä yhteisen puolustuksen järjestelyjä. Kriisinhallinnan kautta syntyy yhteistoimintakykyä sotilaallisen avun vastaanottamiseen ja antamiseen. Mahdollisuus avun saamiseen muilta unionimailta nostaa hyökkäyskynnystä ja parantaa Suomen kykyä mahdollisen hyökkäyksen ennaltaehkäisemiseksi.”
Hieman eri sanamuodoin tämä kanta on edelleen voimassa. Eri ihmiset ilmaisevat sen luonnollisesti omalla tavallaan. Lissabonin sopimus ei synnyttänyt sotilasliittoa ”turvatakuineen” ja siksi monien kommentaattoreiden on vaikea ymmärtää sitä, että tapauskohtainen harkinta soveltamisessa on se metodi, jolla edetään. Näinhän tapahtui, kun artiklaa sovellettiin ensimmäisen kerran Ranskan pyytäessä apua terrori-iskun jälkeen.