Matti Nykänen ajautui strippariksi vuonna 1998 – muisteli dokumentissa: "En missään tapauksessa halunnut sitä"

Matti Nykänen jakoi elämänviisauksia viimeisellä keikallaan 1:50
Matti Nykäsen viimeinen keikka.

Matti Nykänen kokeili strippaamista rahapulassa.

55-vuotiaana menehtyneen Matti Nykäsen elämään mahtui monia vauhdikkaita käänteitä, joista osaa hän katui myöhemmin.

Nykänen suuntasi menestyksekkään urheilu-uransa jälkeen viihteen maailmaan. Ensimmäinen levy Yllätysten yö julkaistiin vuonna 1992. Levy myi kultaa, vaikka Nykäsen uusi ura laulajana sai osakseen myös paljon kritiikkiä.

Vaikka Nykänen saavutti menestystä myös laulajana, vuonna 1998 koettiin notkahdus. Rahapulaan ajautunut Nykänen päätti kokeilla siipiään stripparina. Yksityisshow’ta varten hänellä oli huone Järvenpään Casinolla. 

Seksikohtauksia kuvattiin myös nettisivustolle, ja Nykänen suunnitteli hetken lähtevänsä pornotähdeksi Hollywoodiin.

Vuonna 2016 ilmestyneessä Nykänen omin sanoin -dokumentissa Nykänen myöntää häpeävänsä strippaus-historiaansa. 

– En missään tapauksessa halunnut sitä. En tiennyt, että se päätyy noin härskiin touhuun. Se, että minusta tehtiin tällainen striptease-tanssija, mitä en todellakaan ole... Hävettää helvetisti kertoakin koko asiasta, Nykänen manaa dokumentissa. 

Nykänen kertoi Radio Rockin haastattelussa vuonna 2015 olleensa tuohon aikaan helposti houkuteltavissa kaikenlaisiin tempauksiin.

– Kyllä vietiin paikasta toiseen. Totuushan on, että jossain vaiheessa ihminen itse päättää mitä tekee. Olin totta vie vietävissä, Nykänen sanoi.

Ura laulavana stripparina loppui kuitenkin lyhyeen. Järvenpään Casinolla heitetyn keikan jälkeen Nykänen päätti lopettaa.

– Kaduttaa aivan helvetisti. Sen keikan jälkeen sanoin, että nyt mulle riittää.

Lue myös:

    Uusimmat