Matti ja Teppo peruvat lisää keikkoja – tangokuningas tuuraa

Iskelmämusiikin konkariveljekset Matti ja Teppo joutuivat perumaan lisää keikkojaan sairastumisen takia.

Ruohosen veljekset ovat joutuneet perumaan lisää keikkoja, sillä sekä Matti että Teppo ovat nyt flunssassa ja vuoteen omina. Jo aiemmin viikolla kaksikko perui keskiviikon esiintymisensä Baltic Princess -laivalla, sekä perjantain ja lauantain keikat Jämsän Himos Areenalla ja Lahden Pesäkalliossa.

Nyt kaksikko on joutunut perumaan myös sunnuntain ja maanantain Viking Grace -keikat.

– Kyllä tämä tilanne sen verran pahalta näyttää, että ei tässä voi ihmisten ilmoille lähteä. Teppo on ollut jo useamman viikon sellaisessa kunnossa, ettei edes ääntä lähde. Nyt myös minä sain tämän vähän rajumman flunssan, tämä on nyt jatkuvaa yskimistä ja nuhaa, MTV.fin tavoittama Matti Ruohonen kertoo

Risteilymatkustajat eivät kuitenkaan joudu olemaan ilman esiintyjiä, sillä Mattia ja Teppoa tuuraamaan saatiin hälytettyä hallitseva tangokuningas Kyösti Mäkimattila.

– Ei meidän kannata puolikuntoisena mennä lavalle. Mieluummin sitä esiintyy terveenä ja sata lasissa. Sairaana sitä vain pahentaisi tilannetta. Mäkimattila on hyvä laulaja ja pidetty kundi, oikein mukava kaveri paikkaamaan meitä. Hän ei varmasti tuota yleisölle pettymystä.

Viikon päästä perjantaina Matin ja Tepon olisi tarkoitus aloittaa Lapin kiertue.

– Nyt vain rauhoitutaan, jotta saadaan flunssat pois. Sitten on kuitenkin vielä pitkät ajamisetkin edessä.

Lue myös:

    Uusimmat