Mainos

Matkustaja: Jäihin juuttuminen jännä kokemus

Helsinkiläinen Juha Neuvonen kertoo, että tunnelma jäihin juuttuneella Nordlandia-aluksella on ollut rauhallinen.

- Tunnelmat on olleet hyvät. Ihmiset ihmettelevät sitä, että ollaan jään keskellä, laivalta tavoitettu Neuvonen kertoo.

Eckerö Linen matkustajalautta juuttui jäihin hyvin pian lähtönsä jälkeen vain tunnin matkanteon jälkeen.

- Sitä osasi jotenkin odottaa, koska ilma oli aamulla aika myrskyisä: lunta tuli ja tuuli vaakatasossa, Neuvonen kuvaa.

Neuvonen itse kuvaa kokemusta jännäksi.

- Ei ole tottunut että nykypäivänä jää luonnonilmiöiden vangiksi merelle eikä pystykään tekemään yhtään mitään. Ihmetellään vaan, että mitäs tässä nyt tehdään. Ja nykyihminenhän on tottunut siihen, että kaikki toimii.

Nordlandia ei ole seisonut samassa paikassa koko aikaa, vaan se on aika ajoin nytkähdellyt liikkeelle juuttuakseen jonkin ajan kuluttua jälleen jäihin.

- Aina säännöllisin väliajoin laiva on lähtenyt tärähtelemään. Joku laiva on mennyt ohi ja sitten on katsottu että aha, mennäänkö eteenpäin vai ei. Sitten on katsottu ikkunasta että liikutaanko ja ei liikuta, liikutaan, mennään vähän matkaa, Neuvonen kuvaa.

Katso Marjo Näkin juttu Tallinnasta (Kymmenen uutiset 29.1.2010)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.