Mainos

Matkapuhelin- ja nettiyhteydet tökkivät yhä myrskyn jäljiltä

Matkapuhelin- ja nettiyhteyksissä on yhä laajoja häiriöitä etenkin Keski- ja Itä-Suomessa, suurimmat matkapuhelinoperaattorit kertovat.

Valio-myrsky aiheutti laajoja sähkökatkoja, joiden takia osa operaattoreiden tukiasemista ei edelleenkään toimi.

Operaattorit tekevät parhaillaan yhteistyötä toistensa, viranomaisten ja sähköyhtiöiden kanssa, jotta pahiten vaurioituneille alueille saataisiin varavoiman avulla edes yhden operaattorin verkko toimintaan. Jos kaikkien operaattoreiden verkot ovat alhaalla, hätäpuhelutkaan eivät mene läpi.

– Sähköyhtiöt ovat arvioineet, että Kuopion suunnalla voi kestää päiviä sähköjen palauttaminen, eli kyllä tässä on iso urakka käynnissä, kertoi Soneran viestintäjohtaja Tatu Tuominen STT:lle puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä.

Elisan osastopäällikkö Piritta Vaittinen puolestaan kertoo, että aikaisempien saman kokoluokan myrskyjen jälkeen on kestänyt useita päiviä, ennen kuin kuuluvuus on saatu kokonaan palautettua.

– Länsi-Suomessa kuuluvuus on mobiilipuolen osalta lähtenyt nousuun viimeisten tuntien aikana, mutta esimerkiksi Keski-Suomessa useat sadat meidän tukiasemistamme ovat edelleen vailla sähköä, Vaittinen sanoi STT:lle.

Soneralta, Elisalta ja DNA:lta kerrotaan, että matkaviestinverkkojen korjausaikataulusta on vaikea esittää tarkkoja arvioita, sillä niiden toimintaan saaminen riippuu sähköverkkojen korjaustöiden etenemisestä.   

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.