"Matka sai käsittämättömän hienon päätöksen" – Pikkuleijonien päävalmentaja kehui pelaajiensa asennetta

Pikkuleijonien päävalmentaja Tommi Niemelä oli luonnollisesti tyytyväinen mies alle 18-vuotiaiden MM-finaalin jälkeen. Pikkuleijonat voitti kultaa kukistamalla Yhdysvallat 3-2 sunnuntaina.

Pikkuleijonat voitti MM-turnauksessa kaikki ottelunsa maalierolla 31-12. 

Niemelän mukaan MM-kulta oli täydellinen päätös hienolle matkalle.

- Tärkeintä voitossa oli, että me uskoimme, että kun uskallamme lähteä tälle tielle, että olemme joka pelissä energisiä ja raikkaita, niin tulos tulee sen myötä. Nyt olemme tosi iloisia, että matka sai käsittämättömän hienon päätöksen, Niemelä iloitsi MTV Sportille.

Pikkuleijonien kultajuhlat olivat peruuntua viime sekunneilla, mutta Yhdysvaltain Oliver Wahlstrom suti kiekon tyhjästä maalista ohi.

- Erot huippu-urheilussa fyysisellä, teknisellä ja taktisella puolella ovat niin pienet, että kumpi joukkue pystyy toteuttamaan yhdessä sovittuja asioita paremmin yleensä voittaa. Tämä on osoitus siitä, mitä yhdessä tekemisellä voidaan saavuttaa, Niemelä kiitteli.

Niemelä nähtiin vaihtoaitiossa yleensä hymyssä suin. Hän toivookin, että hänen positiivisuutensa on tarttunut myös hänen pelaajiinsa.

- Jos pystyy suhtautumaan asioihin onnellisuudella ja ilolla, niin elämä on helpompaa. Toivon, että pojat ovat saaneet sen mukaan, että tällä tavalla kun me teemme ja toimimme, niin silloin voi kehittyä ja silloin voi voittaa, Niemelä sanoi.

MM-kulta oli Pikkuleijonille neljäs. Edellinen kulta tuli kaksi vuotta sitten.

Lue myös:

    Uusimmat