Österbottens Tidning -lehden valokuvaaja Matias Risikko kertoo Tom Cruise -valokuvauskeikan olleen hänelle iso juttu.
Österbottens Tidning -lehden valokuvaaja Matias Risikko nappasi keskiviikkoaamuna valokuvan, joka on aamun aikana ollut esillä lukuisissa suomalaismedioissa. Risikon ikuistamassa kuvassa Hollywood-tähti Tom Cruise on juuri laskeutunut Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalle.
Risikko kertoo MTV Uutisille, että Cruisen lentokone laskeutui lentoasemalle keskiviikkoaamuna hieman ennen aamukahdeksaa. Paikalla oli Risikon lisäksi vain muutama muu ihminen.
– Odotimme vähän ja jännitimme, täällä ei ollut paljon ihmisiä, vain minä ja pari muuta, hän kertoo.
Risikon mukaan Cruisella oli mukanaan jonkinlainen seurue. Tähti itse asteli viimeisenä ulos lentokoneesta.
Cruise vaikutti Risikon mukaan iloiselta, joskin hieman väsyneeltä. Hän kuvailee miehen näyttäneen samalta kuin elokuvissa.
– Olin katsomassa Mission: Impossible - The Final Reckoning -elokuvan pari päivää sitten. Ihan sama mies siellä, mutta ei yhtä paljon actionia tällä kertaa. Vähän vitsailimme toisen paikalla olleen kanssa, että hyppääkö hän laskuvarjolla Kokkola-Pietarsaaren kentälle, hän heittää.

