Massiivinen siltahanke hyväksyttiin Helsingissä – rakennustyöt alkavat aikaisintaan vuonna 2018

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi tänään neljännesmiljardin maksavan Kruunusillat-hankkeen. Rakennustyöt alkavat aikaisintaan vuonna 2018.

Kruunusillat yhdistävät valmistuessaan uuden Itä-Helsingin asuinalueen Kruunuvuorenrannan Kalasatamaan ja lopulta myös Helsingin keskustaan. 

Kolmesta sillasta koostuvalla joukkoliikenneyhteydellä voi tulevaisuudessa matkata niin raitiovaunulla, pyörällä kuin jalan.

Helsingin kaupungin mukaan autoliikenne ei voi käyttää siltaa, koska tavoitteena on lisätä joukkoliikenteen ja kestävien liikennemuotojen osuutta liikenteestä.

Kaupungin mukaan ajoneuvoliikenteen salliminen silloilla lisäisi runsaasti liikenteen määrää kantakaupungissa ja Kalasataman alueella, jolloin liikenne ruuhkautuisi pahoin.

Hankkeen rakennustyön on arvioitu maksavan noin 259 miljoonaa euroa. Summa pitää sisällään raitiotieyhteyden rakentamisen.

Lisäksi tarvitaan noin 20-25 miljoonan euron investointi raitiovaunuvarikkoon ja 75-80 miljoonan investointi raitiovaunukalustoon.

Raitiotien liikennöintikustannusten arvioidaan olevan noin 13 miljoonaa euroa vuodessa.

Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunnan mukaan hankkeen toteuttaminen voi alkaa vuonna 2018, koska päätös hankkeen rakentamisesta saatiin nyt tehtyä.

Pisin silta voisi olla 1,2 kilometriä. Se olisi Suomen pisin silta. Hankkeen arvioidaan olevan valmis vuoden 2025 loppuun mennessä. Liikennöinti silloilla alkaa suunnitelmien mukaan vuonna 2026.

Helsingin kaupunki kertoo hankkeesta kertovassa artikkelissaan, että matka-aika keskustasta Korkeasaareen on 11 minuuttia, Kruunuvuorenrantaan 15 minuuttia, Haakoninlahteen 18 minuuttia ja Yliskylän keskustaan 20 minuuttia.

Liikennöinnin käynnistyessä keskustan ja Yliskylän sekä keskustan ja Haakoninlahden linjojen vuoroväli on 10 minuuttia. Kysynnän kasvaessa vuorovälejä tihennetään.

Helsingin kaupungin mukaan matka kestää pyörällä keskustasta Korkeasaareen reilut 15 minuuttia, Kruunuvuorenrantaan noin 20 minuuttia ja Yliskylään noin 30 minuuttia. 

Pyörätiet yhdistyvät osaksi kaupungin baana- ja kantakaupungin pääpyörätieverkkoa.

Lähde: Helsingin kaupungin www.uuttahelsinkia.fi/kruunusillat -nettisivu.

Lue myös:

    Uusimmat