Marsilaista perunaa tulevaisuudessa? Testiviljely aloitetaan Perussa

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ja Kansainvälinen perunakeskus CIP selvittävät, voisiko perunaa kasvattaa Mars-planeetalla.

Tutkijat ovat valinneet tuhansien perunalajien joukosta sata ehdokasta, joiden kasvattamista testataan Perussa Mars-planeettaa muistuttavissa olosuhteissa.

-Meidän täytyy valmistautua tulevaan, sanoo virologi Jan Kreuze Kansainvälisestä perunakeskuksesta (CIP).

Lämpötilan nousu, aavikoituminen ja maaperän suolapitoisuuden kasvu uhkaavat vaikeuttavaa maanviljelyä huomattavasti. Niinpä tiedemiehet etsivät jo ratkaisuja tulevaisuuden uhkiin, kuten laajenevaan nälänhätään ja aliravitsemukseen.  

Perunoita kasvatetaan laboratoriossa, jonne tuodaan sata kiloa maata maailman kuivimpiin alueisiin lukeutuvalta Atacaman aavikolta Perusta. Perunat altistetaan korkealle ultraviolettisäteilylle.

Konkreettisia tuloksia testeistä odotetaan kahden vuoden sisällä. Marsissa viljelyn uskottaisiin voivan alkaa aikaisintaan viiden vuoden päästä.

Nasan astrobiologi Julio Valdivia Silva on lähes varma, että monet lajit läpäisevät testit. Tarvittaessa voidaan lisätä ravintoaineiden määrää.  

– Jos sekään ei onnistu, kokeilemme uutta aeroponista menetelmää, hän sanoo.

Siinä perunan juuria kasvatetaan pimeässä, suljetussa ja ilmassa roikkuvassa kuutiossa. Sisään ruiskutetaan ravintoaineita, ja sisäinen laitteisto poistaa sieltä myrkkyjä. Mukuloiden määrä kasvia kohti saadaan moninkertaiseksi verrattuna perinteiseen viljelyyn.

Tiedemiesten suunnitelmat eivät rajoitu vain perunan kasvattamiseen. Nasa aikoo rakentaa Perun aavikolle lähivuosina Mars-tutkimuskeskuksen, joka on täydellinen kopio planeetasta.

Lue myös:

    Uusimmat