Markku on kärsinyt tinnituksesta 43 vuotta – ”Kaikista pahin on suden hetki”

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Markku Toukola kertoi heräävänsä tinnitukseen öisin.

Vuonna 1973 varusmiestoveri ampui pikakiväärillä Markku Toukolan korvan juuressa. Markku sai räjähdyspainevamman. Meni pari viikkoa ennen kuin hän alkoi kuulla uudestaan, mutta koko sen ajan hänen korvissaan soi. Ja soi edelleen, 43 vuotta myöhemmin.

– Ainahan se oli läsnä ja harmitti, mutta jostain syystä vuosituhannen vaihteessa tinnitus alkoi voimistumaan niin, että se rupesi vaivaamaan jokapäiväisessä työssä. Keskittymiskyky heikentyi, en jaksanut lukea kirjaa enää kuin sivun tai kaksi kerrallaan. Ja kun oli päätetyöskentelyä ja kovin paljon aivotyötä, niin jouduin pitämään pitkiä taukoja aina työrupeamien välissä. Yöllä nukkuminen oli vaikeaa. Uni oli pätkittäistä. En tahtonut saada unen päästä enää kiinni ja olin aina väsynyt, Markku kertoi lähetyksessä.

Illat ja yöt ovat Markulle yhä tinnituksen takia vaikeita.

– Itse asiassa kaikista pahin on niin sanottu suden hetki tuolla kolmen–neljän aikaan yöllä, kun herään. Minulla on sellainen niin sanottu intervallihuuto: vinkuu korvissa niin kovaa, että sattuu, ja keho menee kuin viulunkieleksi. Herään siihen, ja on pakko lähteä kävelemään, saada lihakset rennoiksi ja sitten yrittää saada unen päästä kiinni.

Tinnituksen poisoppimishoidosta eli TRT-hoidosta, hypnooseista tai akupunktiosta ei ole ollut Markulle hyötyä.

– Tällä hetkellä oikeastaan ainoa hoitoni on säännöllinen niska-hartiahieronta. Sillä saan lihakset rennoiksi, mikä auttaa tinnitukseen.

Markulla on myös molemmissa korvissa kuulokojeet, jotka muita ääniä vahvistaessaan tavallaan peittävät tinnitusta.

Markku on onnellinen, että saa Suomen tinnitusyhdistyksen varapuheenjohtajana ja kokemuskouluttajana auttaa muita samasta vaivasta kärsiviä.

– Ei tämä ole kuolemaksi. Tässä pärjää, tästä voi selvitä hyvinkin.

– Jos oikein pahalta tuntuu, niin luonnossa kävely, luonnon äänet, meren kohina, puron solina, luonnon humina – ne ovat nannaa korville, Markku sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat