Marja Hintikka kertoi Instagramissa avoimesti siitä, kuinka lapsen yöllinen heräily ja työkiireet saivat hänet väsyksiin.
Juontaja ja toimittaja Marja Hintikka julkaisi keskiviikkona Instagram-tilinsä Stories-osiossa useamman videon, joilla hän kertoo avoimesti huonosta päivästään.
– Ei oo ollu tänään ihan meikäläisen päivä, toteaa Hintikka, jonka mukaan tulevan syksyn aikataulujen pohdiskelu on tuntunut työläältä ja aiheuttanut päänvaivaa.
– Sitten varmaan vaikuttaa myös se, että tuo meidän nuorimmainen on alkanut taas heräillä öisin. tai se tulee ja vaeltelee taas sängystään. Kuukauden päivät kun sai hyviä unia, niin nyt tuntuu, etten kestä enää yhtäkään yötä, kun väkisin herätetään. Vajoan johonkin koomaan saman tien, Hintikka jatkaa.
Lue myös: Marja Hintikan ja Ile Uusivuoren esikouluikäisen pojan elämänasenne sulostuttaa somekansaa – "Tuolla pääsee pitkälle"
Hintikalla on puolisonsa Ile Uusivuoren kanssa vuosina 2013, 2015 ja 2017 syntyneet lapset. Kolmen lapsen äiti kirjoittaa julkaisemiensa videoiden yhteydessä, että yksikin herätys tuntuu liialliselta herkkäunisen näkökulmasta.
– Muistan kun ensimmäinen vauvani nukkui ekan kerran ensimmäisen täyden yön ja menin kertomaan kaikille, että nyt se rytmi löytyi. Ja kahdeksan vuotta myöhemmin... Hintikka toteaa videolla.
– Nukun sitten eläkkeellä. Paitsi että silloin ei vissiin enää oikein uni tule, hän vielä kirjoitti samaisen tarinan yhteydessä.
