Marinin kiiltokuvaan on tullut säröjä, joita jokainen voi tahollaan arvioida joko hyvällä tai pahalla. Tärkeintä on, että pääministeri pystyisi hallituksensa kanssa tekemään päätöksiä, joiden avulla Suomen talous kohentuisi ja hyvinvointiyhteiskunta säilyisi myös tulevaisuudessa, kirjoittaa MTV:n politiikantoimittaja Vesa Kallionpää.
SDP:n ja keskustan välit tuntuvat olevan jäässä. Veikkauskiista, budjettikehyskiista, eläkekohu. Arvostelu pääministeri Sanna Marinia (sd.) kohtaan lisääntyy jo omienkin keskuudessa, mutta demarit syyttävät kaikesta keskustaa.
Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) eivät ole viime aikoina toisiaan halailleet saatikka Kesärannassa saunoneet. Sen sijaan sekä SDP:n että keskustan eduskuntaryhmissä on viime viimeksi tänään puitu hallituksen tilannetta.
Päähallituspuolueiden välejä on lämmitelty kevään kehysriihestä lähtien, jolloin SDP ja keskusta kiistelivät talous- ja työllisyyslinjoista lähes hallituksen kaatumisen partaalle.
Nyt puolueiden välit ovat kuitenkin jälleen lähes jäässä. Pääministeri Marin ahdistelee keskustaa sille tärkeillä talousasioilla samalla, kun hänen henkilöönsä kohdistuu arvostelua sekä julkisuudessa että jopa oman eduskuntaryhmän piirissä.
Moni ihmettelee, mitä SDP:ssä nyt oikein tapahtuu ja mitä Marin oikein tavoittelee.
SDP:ssä veikkauskohu ja kaikki Mariniin kohdistuva arvostelu nähdään keskustan juonena mustamaalata pääministeriä. Jopa keskustalehti Suomenmaan yleisönosastokirjoitusta pidettiin puolueen vikana.
Keskustassa juonittelu ja pääministerin mustamaalaaminen kiistetään yksiselitteisesti. Keskustan mielestä Marin itse on sotkenut asioita ja iskee valtiovarainministeripuolue keskustaa sen kipeisiin kohtiin. Eli muun muassa niihin, joista viime kevään budjettiriihessä verisesti kiisteltiin.
