Mariela Sarkiman vinkit: Syksyn trendikynnet saavat sormet näyttämään siroilta ja pitkiltä

Meikki- ja hiustaiteilija Mariela Sarkima jakoi auliisti vinkkinsä syksyn säväyttävimpiin kynsiin, jotta kätesi pääsevät sormenpäitä myöten edukseen esille. Kauneuden ammattilainen onkin kiitollinen siitä, kuinka luovia naiset ovat uusien – kuten myös hitusen vanhempien – kynsitrendien parissa.

Kauneuden ammattilainen, omat kyntensä alkusyksystä pirtsakkaasti eri väreillä lakannut Mariela Sarkima kertoo, että kynnet ovat tärkeä osa kauneustrendejä: kynsillä voi myös viestittää oman mielen tuulahduksia, asennetta tai vaikkapa saada niistä inspiraatiota lähteä lenkille. Millaiset kynnet ovatkaan syksyllä 2013 eritoten in?

– Ranskalainen manikyyri on tullut taas takaisin, meikkitaiteilija kertoo.

Mutta aivan tavanomaisesta ranskalaisesta manikyyrista ei kuitenkaan ole kyse: ihmiset haluavat mukaan väriä.

– Tuntemani kynsitaitelijat ovat kertoneet, että monesti ihmiset haluavat värikkään ranskalaisen manikyyrin, jossa pohjaväri on ihonvärinen ja vaalean roosa, mutta kynnen kärkeen tulee ohut, millinkokoinen puolikuu esimerkiksi turkoosilla tai näin syksyllä tummemmilla sävyillä, kuten luumunliilalla.

– Ohut puolikuu pidentää sekä kynttä että sormia: sormet näyttävät pitenevän hetkessä! Sarkima vinkkaa.

Kynsilakkatrendit eivät myöskään ole tulevana syksynä ja talvena yksivärisiä – tai edes yksiulotteisia.

– Markkinoille on nyt tullut sokerihuurrutuslakkoja, eli kynsi saa olla kolmiulotteinen. Kynnen pinta ei tarvitse olla sileä ja kiiltävä, vaan siinä voi olla jotain hauskaa, kuten efektejä, Sarkima hymyilee.

Katosivatko "Ring finger" ja ombre-kynnet?

Vuosi takaperin Yhdysvalloista ja catwalkeilta kumpusi Ring finger -trendivillitys, jossa yksi kynsi – yleensä vasen nimetön – lakattiin eri värillä kuin muut. Onko tämä muoti-ilmiö jo menneen talven lumia?

Kyllä sitä edelleen näkyy, ja mielestäni se on edelleen todella kiva, vaikka olenkin "kynsifriikkien" mielestä varmaankin jälkijunassa, Sarkima nauraa.

– Edelleen näkee myös liukuvärjättyjä, eli ombre-kynsiä, joissa sama sävy menee tummasta vaaleampaan.


Väreillä, muodoilla ja pinnoilla saakin kynsien parissa leikitellä mielin määrin vuodenajasta – tai sen hetken trendeistä – riippumatta.

– Kynnet ovat tällä hetkellä eniten esillä, mitä tulee kauneusilmiöihin: sen huomaa jo blogejakin selaillessa. Ihmiset ovat todella luovia ja kokeilunhaluisia, mikä on todella riemastuttavaa, meikkitaiteilija kiittelee.

Lue myös:

    Uusimmat