Maria Veitola paljastaa olevansa uupunut – näin hän aikoo kerätä lisää voimia

Maria Veitola kertoo, miksi ihmisiä on ja toisaalta ei ole helppoa saada Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaan mukaan 2:03
Maria Veitola kertoo, miksi ihmisiä on ja toisaalta ei ole helppoa saada mukaan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaan.

Juontaja Maria Veitola kertoi sosiaalisessa mediassa uupuneensa. 

Juontaja Maria Veitola  kertoi Instagramissa 31. tammikuuta olevansa uupunut. Syitä hän ei avaa sen enempää, mutta on nyt päättänyt pyhittää aikaa itselleen. 

– Aion lähinnä olla ja hengittää. Tehdä kaipaamiani asioita, joita en normaalisti ehdi tekemään tai edes ajattelemaan. Aion kuulostella, mitä tarvitsen ja elää sen mukaan. En siis saavuttaakseni yhtään mitään, Veitola kirjoitti. 

Kuvia voit selata nuolesta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Hän ei aio suhtautua liikuntaan projektina, vaan keinona tuntea omat voimansa. Veitola kirjoitti aikovansa lukea kirjoja lukemisen ja rauhoittumisen ilosta, eikä sen takia, että tekisi listaa sadasta luetusta, vuosittaisesta kirjasta. 

– Käyn pitkillä kävelyillä, koska niillä on tapana selkiyttää ajatuksia, en juostakseni puolimaratonin. En aio mehupaastota, en kirjoittaa aamusivuja, en siivota vaatekaappeja, en meditoida. Tai siis saatan tehdä tuollaisia asioita, mutta vain, jos ne huvittavat. En siksi, että nyt pitää pysähtyä, puhdistaa ja elpyä, Veitola jatkoi.

Hän ei aio suorittaa, tavoitella mitään tai tuottaa tulosta. 

– Aion vaan nyt olla. Levätä. Ja kun jaksan, niin vinkkailen täällä minulle hyvää oloa ja mieltä tuottavista jutuista. Jos ne vaikka inspiroisivat sinua etsimään omiasi, Veitola päätti kirjoituksensa. 

Veitolan julkaisuun on tullut lukuisia, kannustavia kommentteja. 

– Liityn olemiseen, pidän siitä ja sinusta, artisti Anna Puu  kirjoitti. 

– Paljon voimia, toivotti juontaja Anni Ihamäki

– Olet tärkeä, kommentoi juontaja Marja Hintikka

Lue myös:

    Uusimmat