Maria Sid kärsii pukeutumiskomplekseista trendikkäässä Tukholmassa
Näyttelijä-ohjaaja Maria Sid on asunut Tukholmassa yhteensä vuoden verran. Hän esitti pääroolia ruotsalaisessa Livet i Fagervik -draamasarjassa. Tukholmaa Sid kuvailee rennoksi ja kodikkaaksi suurkaupungiksi.
− Onhan Tukholma tietyllä tavalla paljon eurooppalaisempi kuin Helsinki, Maria Sid vertaa.
Hän ei kuitenkaan tarkoita, että Helsinki olisi enää mikään takapajula. Helsinki on Sidin mielestä nykyisin hyvin trendikäs paikka, jota tukholmalaisetkin pitävät hienona designkaupunkina.
− Tunnelma Tukholmassa on kuin suurkaupungissa. Paitsi, että siellä ei ole pelottavaa. Parasta kaupungissa ovat sen rentous ja kauneus, Sid summaa.
Kaunista arkkitehtuuria ja paljon ravintoloita
Sidin Tukholman koti oli Söderissä, joka tunnetaan kulttuuriväen kaupunginosana.
− Söderissä on hirveästi kahviloita, jotka toimivat näyttelijöiden ja muusikoiden olohuoneina, Sid kertoo.
Jos siis haluaa bongailla ruotsalaisia julkkiksia, kannattaa suunnata Söderin kuppiloihin aamukahviaikaan. Ravintoloita ja kahviloita on muutenkin enemmän kuin Helsingissä. Sid pohtii, että se saattaisi johtua siitä, että Tukholmassa on paljon maahanmuuttajia.
− Esimerkiksi libanonilaisia ravintoloita on paljon, ja pienistä paikoista saattaa löytää suhteellisen edullista ruokaa.
Kahviloissa ja ravintoloissa istumisen lisäksi Sid suosittelee kävelemistä. Hänellä itsellään oli tapana kävellä töihin. Työmatka kaupungin läpi kesti tunnin, mutta se ei haitannut, koska reitti oli hieno.
− Tukholma on älyttömän kaunis kaupunki, hän toteaa.
Hyvin pukeutuvia miehiä
− Tukholmalaiset pukeutuvat rennon näköisesti, mutta asu on kuitenkin aina mietitty, Sid selostaa.
Hän kertoo, että pukeutumisen juju on siinä, että käytetään hirveästi energiaa siihen, että näytettäisiin rennolta ja siltä, kuin vaivaa pukeutumiseen eteen ei olisi nähty lainkaan. Myös miehet miettivät vaatetustaan − paljon enemmän kuin Helsingissä.
− Tukholmalaisten kanssa tulee helposti pukeutumiskompleksi, loppuajan kuljinkin aina verkkareissa, Sid nauraa.
Studio55/Elina Rantalainen
Uusimmat
-
12:27
Tiedustelulähde: Ukraina iskenyt lentotukikohtaan Krimillä: "Vakavia vahinkoja" – MTV seuraa sotaa
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
Lataa lisää