Maria Jungner: Nautitaan seksistä ilman paineita

Kuuluttaja Maria Jungner on aloittanut uuden aluevaltauksen Yle Puhe -kanava ohjelman myötä. Elämää ja ihmissuhteita käsittelevässä ohjelmassa on rohkeasti puhetta myös seksistä.

Maria Jungner kertoo MTV3.fille huomanneensa jo ohjelmaa taustoittaessaan, miten iso osa ihmissuhdetta seksi on. Niinpä aihepiiri on luontevasti läsnä myös ohjelmassa.

– Taustatyössä nousi esiin seksin vaikutus hyvinvointiin monella eri tasolla. Halusin nostaa esiin teemoja, mitä moni miettii. En nyt muutenkaan näkisi, että lähtisin esimerkiksi mitään vinkkejä kynsien lakkaamiseen antamaan, Maria nauraa.

Jugnerin mielestä aikuisten pitäisi uskaltaa puhua asioista oikeilla nimillä. Hän miettiikin, että usein seksiä käsitellään hieman vinoutuneesti

– Helposti seksiä ihannoidaan kummallisesti tai moralisoidaan, vaikka se on luonnollista. Minulle on aina opetettu, että seksi on luonnollinen asia ja olemmehan me suomalaiset saunakansaa ja tottuneet alastomuuteen.

Jungner ei pelkää tuoda itseään ja omaa seksielämäänsä esiin ohjelmassa.

– En halua rakentaa mitään teflonkuvaa itsestäni, eihän tällaisesta aiheesta voi puhua eristämällä itsensä tai esittämällä jotain roolia. Kuka haluaa kuunnella keinotekoista ohjelmaa.

Maria kuvailee suhtautuvansa hankalissa paikoissa asioihin huumorilla. Seksielämä saattaa muuttua muun muassa synnytyksen, sairauden tai muun poikkeustilanteen takia. Niinpä ohjelmassa kuultiin myös keventävä tarina Jungnereiden seksielämästä, jossa saatiin totutella uusiin ohjeisiin selkäleikkauksen ja sydänkohtauksen myötä. Yleensäkin Jungner kehottaa ihmisiä suhtautumaan rennommin seksiin.

– Ei se ole niin komplisoitu juttu, kunhan nautitaan. Itsensä ja kumppanin hyväksymisestä se lähtee, sitten ei pidä ottaa suorituspaineita tai välittää muista. Silloinhan se on kivaa. Tosin en minä voi mitään opettaa, kunhan kerron omia tarinoitani, että näin minä olen sählännyt.

Maria kertoo Mikaelin tukeneen häntä paljon projektissa.

– Olemme puhuneet tosi paljon ja olleet läheisessä kontaktissa. Mikael on tukenut ja kannustanut minua koko ajan. Hän on oikeastaan yllyttänyt minua rehellisyyteen ja avoimuuteen, että rohkeasti heittäydyn mukaan.

Oppinut suojautumaan törkypostilta

Seksi on kaunista kun se tapahtuu kahden ihmisen yhteisestä halusta. Aiheeseen liittyy kuitenkin myös paljon negatiivista ja Maria käsittelee ohjelmassa myös muun muassa yliseksualisoitumista. Vaikka Maria on saanut uudesta haasteestaan paljon positiivista palautetta, on hän varautunut myös kritiikkiin.

– Mitä tahansa teen, niin mielipiteitä tulee laidasta laitaan. Perhe on onneksi tottunut julkisuuteen ja itsekin olen sitä käsitellyt nuoresta asti. Tappouhkauksiakin on matkan varrella tullut, joten olen oppinut suojaamaan itseni.

Kuuluttajan ruudussa nähtävä Maria kertoo saaneensa vuosien varrella muun muassa törkypostia.

– On tullut sellaista postia, että lähettäjä on leikannut aikuisviihdelehdestä alastoman vartalon ja lisännyt siihen kasvoni. Lisäksi minulle on lähetetty käytettyjä kondomeja postissa. Kyllä se aika sanattomaksi on vetänyt. Ikävä lieveilmiö, ei sitä pelkää, mutta väkisinhän sitä miettii.

Nykyään Maria ei enää joudu avaamaan epäilyttäviä lähetyksiä, sillä hänen postinsa kulkee turvapalvelun kautta.

– Kaikenlaista pimeää seksuaalisuutta on olemassa, joten eiköhän parisuhdeseksin käsitteleminen radiossa ole tuohon verrattuna ihan tervettä.

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)

Lue myös:

    Uusimmat