Marco Bjurström on innostanut vuosien ajan suomalaista yleisöä mikrofonin varressa. Esiintymislavojen konkari on pyrkinyt kehittämään itseään kritiikin myötä. Raaka arvostelu satuttaa kovintakin ammattilaista.
Marco Bjurströmiin on vaikea olla törmäämättä. Edesmennyt ohjelmasuosikki BumtsiBum! painui lähtemättömästi tv-yleisön mieleen. Myös Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa on saatu nauttia Marcon varmoista juontajan otteista.
Lukuisten juontotöiden ohella Marco opettaa tanssia ja on toiminut viimeiset 20 vuotta viestintäkouluttajana yhdessä kollegansa Ritva Enäkosken kanssa. Kosketus omiin vahvuuksiin ja heikkouksiin on muokkautunut vuosien mittaan.
− En todellakaan katso jälkeenpäin kaikkia ohjelmiani. Esiintymistilanteessa kyllä tuntee nahoissaan, menikö homma putkeen. Jos kaikki ei mene hyvin, tajuan mistä se johtuu, Marco sanoo.
Juontajakonkari on tunnistanut matkan varrella maneereja, joista hän on pyrkinyt tietoisesti eroon. Tietty määrä maneereja kuuluu normaaliin puheeseen. Itseään kannattaa silti kehittää.
− Omassa puheessani on ollut paljon juttuja, jotka ovat ärsyttäneet ihmisiä. BumtsiBumin aikoina yhdessä vaiheessa kaikki oli mielestäni "hienoa!" Lopulta tuottaja alkoi kysellä, josko keksisin jotain muuta, Marco muistelee naureskellen.
Ilkeä kritiikki satuttaa
Vuosia lavalle yleisön eteen noussut mies ei nolostele virheitään. Yleisöltä saatu palaute osoittautuu usein kullanarvoiseksi.
Jos juontaja huomaa toistavansa jotain sanaa tai toimintaa jatkuvasti, se kannattaa lausua yleisön edessä ääneen.
− Asian ääneen sanominen kääntyy usein positiiviseksi. Maneeri karsiutuu huomion myötä. Jos asiaa yrittää väkisin peitellä, se puskee vain pahemmin esiin, Marco tietää.
Rakentavaa palautetta Marco ottaa mielellään vastaan. Vankasta kokemuksesta huolimatta kritiikki voi myös satuttaa, jos se lausutaan ilkeämielisesti.
− Mikäli se lakkaa satuttamasta, olen epäkelpo tähän hommaan. Intohimoa tekemiseen ei voi olla ilman tunteita. Ja kun tunteet ovat pelissä, on aina mahdollisuus satuttaa itsensä.
